sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Party rock anthem

Party rock is in the house tonight!
Everybody just have a good time!


Shotti-bingoa
Joulukuusemme
 Pikkujoulut on nyt meidän talossa vietetty ja hullun kivaa oli! Kunhan parin vieraan alkukankeudesta päästiin ja lisää väkeä lappasi sisään, niin jokainen vieraskin kasvo alkoivat lämmetä toisilleen, hyvät ruuat maistua ja ilojuomat kaatumaan mukeihin. Musiikki soi ja juttua riitti. Shotti-bingo oli kova juttu, ja ihmiset alkoivat olla todella iloista porukkaa siinä vaiheessa! Ennen kuin lottoemäntämme otti bingopallonsa esiin kaiken kansan nähtäväksi, kämppä oli vielä suhteellisen siistissä kunnossa. Vaan eipä ollut tunnin leikki-session jälkeen! Mutta jälkikaaos taitaa kuulua kotibileitä seuraavaan päivään.

Itse viihdyin ruuan ääressä ja kameran takana. En ole koskaan tykännyt olla kuvattavana, tiedä minkälaisen ilmeen tekisi ja suussa kiiltävät hammasraudat lisäävät inhoa hymyillä. Sen sijaan kuvattavia osaan komentaa ja käskyttää poseeraamaan tai olla poseeramatta, silmät auki ja lämmintä hymyä, hieman kaulaa esille ja päätä kenoon, kiitos! No ei nyt sentään, parhaimmat kuvat tulee kun ihminen ei edes tiedosta olevansa kuvattavana.


Bileissä on aina pääasia, että kaikilla on hauskaa. Se on itse asiassa haastavaa puuhaa, kun kavereita on parisenkymmentä ja kaikille pitäisi ehtiä vähän jutella, muistaa olla meiningissä mukana, vahtia, että ruokaa riittää, ja että paikat pysyvät jokseenkin siisteinä, ajatella (meluisia) naapureita ja yhä sun toista. Onneksi kämppikseni on loistava emäntä.


Kivaa minulla ainakin oli! Olin pitkälti koskematta alkoholipitoisiin juomiin ja nautin coca-colana raakana, vaikka lankesinkin kaverin suklaashottiin. Mutta yhtä lailla päädyin danssaamaan LMFAOn tahtiin hulluna, juttelemaan kiivaasti koirista ja kameroista ja olemaan hyvissä fiiliksissä. Häkeltävää, hauskaa voi pitää ilman viinaakin? Olen näemmä tulossa vanhaksi...

Mutta kiitos kaikille vieraille paikan päälle tulemisesta! Ensivuonna taas uudestaan. ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti