Voi veljet!

Uuuh, semmonen viikonloppu sitten! Lauantaina ei meinattu millään päästä etenemään ajoissa ensin tien päälle kohti Touhikotin metsiä eikä sitten millään meinattu päästä kehään, kun tuomari Jetta Tschokkinen oli todella perusteellinen ja tarkka arvosteluissaan. Hän vietti pitkän pätkän jokaista koiraa tiiraillessaan ja pikku hiljaa minulle alkoi avautumaan millainen tuomari hän oli - huhujen mukainen, tiukka ja omanlaisensa. Hienon,  kattavan arvostelun hän kirjoitti jokaiselle koiralle ja valitsi tällä kertaa isommat koirat pienempiä paremmiksi. Merlinin veli oli hienosti VSP ja saman talouden narttu puolestaan ROP. Korjasimme toisen EHn Merlinin näyttelymeriitteihin, mutta eipä tuo haittaa! Tässä on monta monituista näyttelyä tulossa, tänään ilmoitin herran toukokuulle Helsingin kansainväliseen näyttelyyn, Royal Canin Showhun. Tarkka käytöksestä, joka Merlinillä on lähes aina rauhallinen ja ystävällinen sekä turkista, jonka uskon parantuvan parin kuukauden aikana hurjasti. Käyttää kuulemma myös mittakeppiä sen verta, että en usko pienemmän uroksen haittaavan silmää.

Merlinin näyttelyarvostelun lauantailta voi lukea täältä. Papu sai myös EH:n ja kaverin jackrusseli puolestaan tavoittelemansa agility-H:n. Nyt he voivat huoletta tavoitella agilityvalion titteliä!


Muu lauantai meni täysin sohvakoomassa ja sunnuntaina sitten Mira suuntasikin töihin. Minut tuli noukkimaan Jenna. Myös Aku oli tullut kotiin hoitokodistaan! Pappa oli vähän tuhdissa kunnossa, ja vaikka menettikin vähintään pari kiloa turkin klippaamisessa, niin laihdutuskuurille se joutuu, raukka. Tuulitucca pääsi niin ikään rallattelemaan radalle ja ai että vanhalla oli hauskaa mennä, vieläkin hymyilyttää. Edustimme manchesterinterriereitä peräti kolmen koiran verran!

Jälkeenpäin käväsimme vielä pellolla heittelemässä koirille palloa ja ottamassa kuvia, ja mukava sunnuntai alkoikin olla pulkassa. Merlin ei saanut Nuka-manssia innostumaan kovista leikinyrityksistä huolimatta, saattoi olla kylmästä kirsusta takapuolessa asian kanssa jotain tekemistä toki, vaikka aikas nätistihän tuo oli. Jenna tuskailee bullinsa yhtäkkisen pyöreiden ja massan kanssa, eikä osaa päättää onko neiti lihonnut vai ei, mutta ajatteli silti kokeilla kevyempää ruokavaliota hetken. Lunan vanhemmat ovat kummatkin kuulemma pyöreä,- ja vankkarakenteisia, joten ehkä neljä vuotta täyttävä tiikeri jatkaa vain sukunsa muotoja. Minä taas pohdiskelen onko Merlin liian laiha ja kapea, mutta lohdutettiin, että Mer on edelleen kukkakeppivaiheessa ja kasvaa ja täyttyy vielä vuoden pari. Kai se on vaan maltettava odottaa!

Illalla oli vielä uudestaan käynti Ojangossa agilitytreeneissä. jotka nekin menivät oikein mukavasti. Tarvitsemme vielä vahvuutta ja varmuutta juoksukontakteille ja pitää alkaa harjoittelemaan edestä leikkausta kepeille. Kepit tarvitsevat edelleen myös lisää vauhtia.

Aku se jaksaa porskuttaa. Rasvapatti sen kyljessä on kasvamaan päin ja kohta mennään uudestaan tarkistamaan onko siihen ilmestynyt syöpäsoluja. Jos on... noh, ei näin vanhalle koiralle kannata minusta suunnitella lääkitystä, saati sitten leikkausta. Jos Pappa on kivuton (jolta se kovasti vaikuttaa niin iloinen ja touhottava kuin on), niin annetaan patin kasvaa ja kun käy hankalaksi, saattelen Murun pilvilinnojen porteille. Nyt pieni koira saa nauttia vanhuuden päivistään miten ikinä haluaakaan.

Aamu kuulas ja valkea

Ngghhgsddffhfhfh, päästäkää mut nukkumaan! Se olisi perjantai ja viikon viimeinen työpäivä. Tarhaan ei tule tänään lapsia lainkaan vaan meillä on kehittämispäivä ja keskustelemme ja suunnittelemme kevään tapahtumia. Toivottavasti meistä tulee viisaita ja tarjottu lounas maistuu hyvältä. Varmuudelta suklaarasia mukaan... eihän tässä muuten jaksa.

Eilen oli aamuvuoro ja kotiin pääsi lähtemään aikaisin. Oli todella lämmintä, oikeasti, kuuma melkein! Mittari oli kohonnut yli kymmenen plusasteen ja sai riisua huivia ja hattua päältä, ettei tukehtuisi ja sulaisi. Päätin lähteä kävelylle Vuosaareen koirien kanssa, vielä kun on mahdollista eikä Merlin mene aivan sekaisin Papun juoksuista. Vähän viriilillä uroksella alaleuka väpätti, mutta sain komennettua sen pois toisen takapuolesta ja lähdettiin bussilla Kallahteen. En ole ennen kävellyt aivan niemen kärkeen ja hyvä päätöshän se oli. Kauniit, korkeat petäjät huojuivat merituulessa ja kottaraiset juttelivat ja käkättivät niiden latvoissa. Meri oli varjopuolelta jäässä ja päädystä lähes kokonaan sula. Multapaikoista löytyi narsissinalkuja ja pienen pieniä ylös puskevia leskenlehtiä. Peipon ja kottaraisten kaverina lauloivat sinitiaiset ja viherpeipot. Koirat eivät ehkä ihan ymmärtäneet hihnalenkin päälle metsässä ja kiskoivat aikansa kuin viimeistä päivää, ennen kuin suullinen ohjeistus ja pari kurkunavausta meni perille, että nyt ihan oikeasti vain kävellään ja katsellaan.

Pääsivät toki hauvat poseeraamaan kameralle, kuten aina uusissa paikoissa. Iso kivenlohkare kävi siihen tarkoitukseen vallan mainiosti ja siinä koiria filmatessa huokailin Merlinin hoikkuudelle. Rimppakinttu, pulkannaru, hammastikku, ei siitä pääse yli eikä ympäri, että tuo koira on hoikka. Olen kai tottunut siihen, että koiralla on vähän jotain mitä jää käteen kun silittää kylkiä, mutta tämä luinen pieni sprintteri ei omaa sitäkään vähää. Kyselin asiasta Facebookissa parista ryhmästä, mutta suurin osa vakuutti, että massa tulee aikanaan, kun tulee. Onhan Mer aina ollut suht hidaskasvuinen, mutta ollaanhan sitä jo toisessa ikävuodessa! Kai se on vain odotettava... Komeahan siitä on tulossa, se on selvää pässinlihaa ja nuorikin se on vielä, nuori, jäntevä mies. Herrasmiehen ikä tulee parin, kolmen vuoden päästä sitten. Saa nähdä mitä tuomarimme tykkää tällaisesta kulmikkaasta ja luisesta pikkukaverista huomenna, todennäköisesti joudun pettymään... ei ole sellaista hyvää näyttelyfiilistä, koska tiedän joutuvani putoamaan pilvilinnoista... mutta koiran ehdoilla mennään, kuten aina. Mer on nyt hoikassa kunnossa, niin se vain on. Siinä on edelleen paljon hyvääkin ja se on mulle rakas juuri sennäköisenä kun on. Se on valpas ja reipas ja eloisa, kuten keväisin viirilit nuoret miehet tuppaa olemaan.

Mutta takaisin Kallahteen. Jatkoimme aivan niemenkärkeen saakka mustikkamättäiden keskeltä ruokoiseen rantaan, jossa kajattivat lokit ja kanadanhanhet. Otimme taas parit poseeraukset ja harjoittelin kameran manuaalista käyttöä, Papu murisi parille ohikulkijalle ja Mer hieraisi itseensä ihanaa suoturpeen tuoksua. Siihen mennessä olimme kävelleet pari tuntia ja varmaan nelisen kilometriä. Istuskelimme kivellä ja katselimme merta ja upeaa sinistä horisonttia. Tuli hyvä olo.

 Päätimme lähteä valoisaan aikaan vielä kotiin. Kunhan laulujoutsenet ja hanhet oltiin tallennettu kameralle ja koirat olivat päässeet pyrähtämään tyhjälle hiekkarannalle pariksi minuutiksi, lähdimme tallustamaan kotiin. Peippokin suostui poseeramaan ja tyytyväisenä tähän saavutukseen kotimatka taittui nopeasti. Papukin jäi tyytyväisenä kotiin ja Merlin lysähti nukkumaan lähes suorilta jaloilta. Se oli hyvin kulutettu torstai.

Huomisiin!

Viimeinen tulvahdus talvea

... Ja se oli siinä!

Talvi tuli, talvi meni! Kovasti se yritti vielä tulla tänne eteläänkin pikkupakkasen, jään ja puuterilumen kanssa, mutta kauaa ei se jaksanut taistella väjäämäätöntä totuutta vastaan - kevät on tullut, piste. Vielä kerran pääsimme ladulle ja kelkan ääreen, ja manssit pistivät menemään kuin viimeistä päivää. Ystävältä lainattu kickspark Max kiisi kostealla hangella kuin painoton härveli konsanaan kun pienet mustanruskeat terrierit kiskoivat ja Laura itse potki menemään.

Merlin, vähän vetointoaan sitten viime vuoden jo menettäneenä, oli kuin uusi koira kuin hiski Noppa pistettiin eteen omistajineen potkimaan. Löytyipä miehestäkin vähän eloa kun piti naisen perässä juosta! Tehtiin mukava viiden kilsan keikka Mustavuoressa pienessä porukassa ja niin talvelle oli hyvä heittää hyvästit. Muutamassa päivässä lähes kaikki lumi oli aukealta sulanut. Varmasti metsästä löytyy vielä loskaa ja sohjoa, mutta kelkat ja pulkat ja reet on aika pistää varastoon odottamaan syksyn ensimmäistä lumisadetta.

Eipä tuota talvea kamalasti ikävä jäänyt, oli niin löysä ja voimaton tuulahdus Pohjoisesta, että sitä melkein odottaa oikean lumisen kauden alkua sitten vuoden lopussa. Jospa sitten oikea talvi tulisi ja oikeasti pääsisi vetämään!

Oltiin tuossa viime torstaina Miran ja koirien kanssa kävelyllä Haltiavuorella. Niin iso paikka koskineen, metsineen ja peltoineen, enkä ole koskaan kuullutkaan! Emme ehtineet pitkälle köpötellä liinoissa kiinni olevien manssien kanssa, kun aikataulu vaati lähteä takaisin kaupoille ja kotiin. Koirien virallinen kiinnipito aika on alkanut 1.maaliskuuta ja ihmisten ilmoilla ollessa on nuo vikkelät koirat ehkä hyvä pistääkin hihnan jatkeeksi. Hyvin pysyivät lähellä ja itselläkin oli suht turvallinen olo, kun tiesi pystyvänsä pysäyttää koiran 15 metrin päähän. Metsässä käkätti närhet ja tikat, ja tiaiset sirkuttivat. Vaan tuo ei ollut mitään fiilikseen, kun kuulin maanantai-aamuna ensimmäisen kerran peipon laulavan. Jep, virallisesti kevät. Kesä tulee kohisten.

Ollaan tehty manssien kanssa pyöräilyretkiä. Itseä kiinnostaa suorittaa Merlinin kanssa koirien "kuntotesti" eli AD-koe lähivuosina. Kokeessa poljetaan 20 kilometriä pyörällä (tai kävellen) ohjaajan kanssa niin, että koira ravaa pyörän vierellä vetämättä. Vetovaljaiden sijaan olen pitänyt normaita valjaita koirilla ja opettanut olemaan vetämättä. "Älä veä!" kaikuu enemmän Papulle kuin Mepalle, mutta hyvin tättähääräkin oppii kun tiukasti sanoo ja namilla palkkaa. Tänään poljettiin Ojankoon ja Hakunilan kautta takaisin Länsimäkeen niin, että kummatkin koirat ravasivat vierellä ja mentiin hissukseen. Saivat juosta hetken pellolla Ojangossa ja köröteltiin kotiin kaikessa rauhassa. Eilen mansseja hierottiin hieman Minnan jäljiltä. Merlinistä ei löytynyt minkään valtakunnan jumeja, Papulla oli lavat vähän juntturassa pannassa vetämisen johdosta todennäköisesti. Joten nyt selkää avaavaa ravaamista hihna löysällä!

Kevään ja vuoden ensimmäinen näyttely lähestyy. Lauantaina heräämme 6:30 ajelemaan kohti Savitaipaletta ja toivotaan parasta. Neljä manssia kehässä, Merlin on ensimmäinen ja Papu viimeinen. Olisihan se tuplapotti aikas hienoa. Skumppapullo jo valmiiksi...?

Se oli kaikki valhetta

Kevät siis. Sinne men! Kun aurinkoisista ja tuulisista päivistä sai edes hetken nauttia viikon ajan, niin tänäaamuna heräsimme paksuun lumisateeseen. Yön aikana oli ehtinyt leijua valkoista höttöä jo kymmenisen senttiä ja kylläpä pientä siiliä ketutti. Ärrinmurrin ja pyh pah, aurinko takaisin ja sassiin! On ollut niin keväinen, ihana fiilis ja hyvät oltavat auringonlämmössä, että kuka nyt enää mitään talvea haluaa? Huijausta!

Ei tämä ihan ruusuilla tanssimista ole ollut. Puolikuntoisena töissä ei ole tehnyt flunssalle löpöä, eikä yskimiselle ole näkynyt loppua. Eilen sitten tuli tuomio keuhkoputkentulehduksesta, plääh. Apteekkiin pitäisi itsensä jaksaa kuljettaa hakemaan troppia, koska huomenna Lauraa odottaa paatti satamassa ja seilaamme hetken merellä Miran kanssa.

Meren kun mainitsin, kävin tuossa hetki sitten kävelemässä Lauttasaaren pohjoiskaaren rannalla. Jäät ovat lähes sulaneet ja tilalle on tullut lokkiparvia, isokoskeloita ja telkkiä. Mahtaa niilläkin olla nyt hyvät oltavat siellä lumisateen keskellä... niin se luonto vaan yllättää. Uutta kevättä odotellessa, että pääsisi kuvailemaan ja seuraamaan lintujen muuttoa enempi. Viikkiin ja Kallahdelle, ja Suomenlinnaan ja Marjaniemeen...

Koiratreffeillä olemme käyneet ahkerasti. Talvella ei tullut nähtyä oikein ketään tai käytyä paljon missään, että jos nyt sitten senkin edestä. Sekä Merlinillä, että Papulla on opittavaa sosiaalisista taidoista, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Toissapäivänä, kun meitä oli peräti kahdeksan koiraa liikkeellä ihmisineen, M vielä roikkui riisenineidin takapuolessa kiinni kuin mikäkin vieteriukko, mutta eilen uudella tapaamisella ei ollut juuri mitään ongelmaa. Pari kertaa kun tiukasti sanoi, niin manssi jätti toisen rauhaan ja läksi jopa leikkimäänkin. Merlin ei ole koira leikkisimmästä päästä, liekö vanhemmalla Akulla asiaan jotain tekemistä, mutta käyttäytyä pitää silti osata. Ja hyvinhän se menikin. Pillille harjoitellaan vielä kovasti, kyllä siitäkin jotain vielä tulee. Vieheellä ei olla vieläkään päästy, saa nähdä päästäänkö koko keväänä...

Nyt pitäisi alkaa ehostautumaan syntymäpäiviä varten. Omiani. 24 vuotta pamahti tänään täyteen. Onnea minä.

Minä lennän, polskin ja uin

Taas viikkokatsauksen aika.

Mahtavan agilityviikonlopun jälkeen, edelleen saamistamme nollatuloksista pää pilvilinnoissa, päätin olla huomaamatta takaisin hiipivää särkyä ja räkäisyyttä ja maanantai alkoi varsin lupaavasti. Veimme kolmen koplan polskimaan Helsingin koirauimalaan ja että noita koiria oli hauska katsoa ja kannustaa. Pappa meni ensin, hieman epävarmana, mutta hoiti homman parhaiten kotiin ja näytti miten puolikas noutajavanhus ui. Pitkiä, voimakkaita ja hiljaisia vetoja ja hienosti häntä peräsimenä. Uimaopettajakin ihasteli ja kehui Akun kuntoa, kuunteli sykettä välillä vetojen välissä, mutta koiran teräskunto piti pintansa ja hän ui neljä, viitisen kertaa ilman ongelmia. Merliniä jännitti astetta enemmän ja meni muutaman vedon verran, ennen kuin se löysi hyvän, tehokkaan uimatyylin ja pisteli menemään kuin kotonaan. Papu kokeili pariin kertaan kroolausta, mutta Merlinin kanssa yhdessä mennessään altaassa onnistui manssittareltakin viimein koirauinti.

 Tiistaina töissä alkoi yskiminen ja niistäminen. Mitäs pienistä, mä oon aina vähän nuhanen näin talvisin, minkäs teet, ei haittaa. Ulkoilu lasten kanssa puistossa oli mukavaa ja piristävää. Sitten kun kotona pisti sohvalle hetkeksi lepäämään ja heräsi tunnin päikkäreiltä, oli ääni poissa. Piru vie! Hölmöyttäni lähdin epiksiin Ojankoon, eikä olisi pitänyt - paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Mitään ei osattu, rata oli supervaikea, Lunalla ei mennyt hyvin eikä Merlinkään saanut tehtyä keppejä oikein sitten millään. Yömyöhään siellä meni ja minulla vihloi keuhkoista ja selkärangasta asti hengittäminen.

Nukkumaan ja sairaslomalle. Taas.

Loppuviikko meni nukkuessa, yskiessä, nukkuessa ja taas yskiessä. Olin aivan kuitti lauantaihin saakka ja silloinkin vielä. Oli kumminkin niin kaunis, aurinkoinen ilma, että pakkohan se oli mennä hieman kävelemään Hakunilan sulille pelloille. Merlin sai taas valjaisiin kiinni jälkiliinan, eikä suotta - onnistuihan se kumminkin karkaamaan parin bordercollien luokse Papun kanssa. Kyllä ketuttaa olla koko ajan varpaisillaan nykyään tuon kanssa, kun ennen ollut niin helppoa. Vielä vuoden alkupuolella pystyi Mepaa pitämään irti tyyliin keskellä katua, koira tulossa vastaan, ei huolta, kutsun ja koira tulee ja mennään ohi hihnassa. Nyt jokainen kilometrin päässä oleva koira supermielenkiintoinen ja aivan pakko päästä katsomaan. Ihan sama millaista sisäfilettä kädessä heiluttelen. Täytyy todenteolla alkaa paneutua miten tuota luoksetuloa ja lähellä oloa alkaisi uudestaan ehdollistamaan, eihän siitä nyt mitään tule, jos jätkä joutuu loppuelämänsä viettää hihnassa. Me ei niin paljoa koirapuistoissa käydä, että ne korvaisivat vapaana olon ja manssin kaltainen juoksija kumminkin sitä tarvitsee henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Ja minä taas tarvitsen vähän luotettavamman koiran henkisen hyvinvointini vuoksi, kiitos vaan.

Loppureissu Hakunilassa meni ihan mukavasti. Voimakkaasta tuulesta huolimatta aurinko paistoi ja linnut lauloivat kevätlauluja. Leskenlehtiä tai perhosia ei näkynyt, mutta lähellä oli. Jos ajatellaan, että vuosi sitten mentiin vielä järvenjäällä kelkalla, niin tässä on kyllä täydellinen täyskäännös tehty sääolotilan suhteen. Ja plussa jatkuu, jos on säätiedotuksia uskominen. Tänään Forecan mukaan +8 astetta. Kelpaa mulle!

Eilen tavattiin taas koiraporukan kanssa. Alkuun sinne ei pitänyt sittenkään mennä, kun kaveri tuli Jyväskylästä, mutta hänhän ryhtyi peräti kuskiksi meille ja tuli mukaan Tuomarinkartanon pellolle. Sallan hienoja kuvia voi nähdä täältä meidän reissulta. Mukana oli kaksi dalmatialaista, kaksi lappalaista ja manssit. Pientä kyräilyä taas äijävahvisteisessa porukassa, parit selätykset isompien puolesta, mutta loppua kohden alkoi mennä taas hyvin. Lauantaina uudestaan.

Loppusunnuntai meni shoppailessa, kokatessa ja syödessä. Tänään töiden jälkeen pitäisi lähteä metsästämään Peijaksen uutta koirapuistoa. Katsotaan minne päädytään.

 

Piuha kiinni LUVAlla

Se on sitten maaliskuu.

Merlinin karkausreissun jälkeen olen ollut hyvin skeptinen ja varovainen. Koirani säikäytti minut, minkäs teet. En halua menettää sitä auton alle ja ehkä vähän tuntuu, että tässä parisuhdehässäkässä yksilöiden huomioiminen on jäänyt vähemmälle. Niinpä ostin manssille jälkiliinan ja harjoitellaan sen kanssa uudestaan vapaanaoloa kun ollaan pienessä porukassa liikkeellä. Pilli roikkuu kaulassa ja yritän muistaa aina superhyvät namit mukaan. Kunhan tuo lumi, kerran jo sulanut, sulaisi uudelleen ja tulisi enemmän lämpöasteita, että terrieri pärjää ulkona ilman vapinaa, aletaan harjoittelemaan enemmän tokoliikkeitä ja muuta pikkukivaa kaksin Merlinin kanssa. Liekö parivuotias herkässä iässä, kun on sisälläkin niin hellyydenkipeä.


Olemme alkaneet tekemään myös ravaamistreenausta, jotta saisi Merlinin reisiä jykevämmiksi ja näyttelyä varten paremman vauhdin ja pituuden liikkeisiin. M on peitsannut pienestä pitäen, joten en ole sinänsä ollut huolissani sen luuston terveydestä ja ihmettelisinkin, jos se alkaisi puolestaan nyt yhtäkkiä itsekseen ravaamaan. Harjoittelemalla takaliikkeisiin on kumminkin tullut voimaa ja yhdenmukaisuutta, ja varmasti ihan pätevä treenaustapa. Itsekin saa hölkättyä, jos hihnan toinenkin pää hyötyy. Nythän on varattuna jo neljä näyttelyä toukokuulle asti, ensimmäisenä Savitaipale, jossa tuomarina Jetta Tschokkinen. Lukeman mukaan pitää vahvoista ja isoista koirista, mutta ehkä se riippuu rodustakin hieman. Merlin kumminkin on n.40 cm korkea säältään, eli rotumääritelmän sisällä, vaikka onkin sirompi kuin useammat urokset. Valttina sillä on hyvä pää, hyvät korvanasennot, hyvä selkälinja, hyvänpituinen häntä ja hyvä etuosa. Takajalkoihin on alkanut iän myötä tulla enemmän kulmia, joten olen aika toiveikas. Väri on melko nokinen ja turkki ohut, mutta katsotaan. Viime syksynä kun oltiin Vantaalla näyttelyssä, seurasin pariin otteeseen Tschokkisen tuomarointia. Rottweilerista hän valitsi omaan makuun aivan liian lihavan uroksen, mutta arvosti myös lihaksikkuutta, kuntoa ja luonnetta.

Savitaipaleen jälkeen ovat Lahti, Tampere ja Riihimäki. Helsingin Royal Canin Show kiinnostaa, hinta tosin on melko suolainen. Well, we'll see... Merlinin valioituminen on tähtäimessä ennen Maailmanvoittajaa, vaikka olisihan se komiaa valioitua sielläkin!

Mutta tosiaan, kuten mainitsin, lumi suli, kevät tuli. Viime viikolla oli suurimmalta osin lumipeitteet erinnäisiä kasoja ja jäälätäköitä lukuun ottamatta sulaneet. Itse tykkäsin kovin, koska kevät tuntuu entistä läheisemmältä. Päästiin koirien kanssa pellolle
ja saivat juosta yllin kyllin. Pappakin innostui ja juoksi nugettien tykö sellaista vauhtia, että hippulat vinkui. Niin sanotusti. Kävimme varaamassa Helsingin koirauimalaan ajan ja tänään koirat pääsevät polskimaan. Akun nivelille tekee uinti hyvää ja Merlin... no... polskii... parhaansa mukaan.

Lauantaina nappasin Metukan mukaani ja lähdimme Viikkiin tapaamaan uusia kaverikoiria! Mukana oli neljä dalmatialaista, kaksi jackrusselinterrieriä ja kääpiöpinseri. Alkukankeudesta, äijäilystä ja mittailusta kun päästiin eroon, niin leikki alkoi sujua todella kivasti. Merlin vähän yritti olla kukko tunkiolla ja seurasi leikattua dalmisurosta kuin hai laivaa, mutta ei yrittänyt liikoja, yritti vähän leikkiäkin. Mukavaa oli kaikenkaikkiaan ja sovittiin, että tehdään uusi tapaaminen piakkoin, kunhan sää on taas selkenemään päin. Tänään on tullut vettä, räntää ja lunta vuorotellen, ja nyt ulkona on ikävää ja harmaata.

Kun lauantainailtana vielä biletettiin kaverin synttäreitä, niin sunnuntaina soi kello seitsemältä ja vaati suihkuun menemistä. Oli se vaan mentävä, koska Vantaalla odotti meidän kolmannet agikisat. Kisafiilis ei ollut korkealla, mutta muuten olo oli rauhallinen. Homma menisi miten menisi!

Ja hyvinhän se menikin!

Nimittäin peräti kaksi LUVAa irtosi agilityradan tuomarilta Jari Heliniltä. Radat olivat todella kivoja, selviä ykkösluokan ratoja, simppeleitä ja vauhdikkaita. Ekalta radalta tulimme 3.sijalle ja toiselta taas 1.sijalle. Hyvä, että jalat kantoivat enää hyppyradalle Ritva Herralan hieman mutkikkaammalle radalle, mutta sekin sujui niin hyvin, että vitosella selvisimme 5.sijalle. Aikas makeeta! Tarvitaan enää yksi LUVA (nollatulos) eri tuomarilta ja siirrymme 2.luokkaan. Se tosin vähän hirvittää, en ole yhtään valmis. Merlin ehkä on.