A girl worth fighting for

Tässä alkaa hiljalleen palautua jouluntohinoista arkeen. Minäkin haen vaihteeksi kevään ajaksi töihin, koiranpentu tietää paljon menoja ja vähän tuloja. Kämppistä tässä pitää vielä yritellä kosiskella ruttunaaman tuloa varten, muuttaminen toiseen asuntoon näyttääkin olevan vaikeampaa kuin aluksi luulin. Mutta koirakuume on valtava, melkein fyysinen. Viimeistään kun eilen menin tapaamaan Akun kanssa lenkille kahta amstaffipoikaa, niin löin lukkoon rotuvalintani - kyllä se amstaffi on joka tähän talouteen tulee tavalla tai toisella.

Maanantaina ja tiistaina oli niin kova myrskytuuli, ettei lenkille lähdöstä ollut tulla mitään. Lähdimme siis tänään Jennan ja Lunan kanssa kohti Sipoonkorpea, ja mikä upea ilma tuolla onkaan! Muutama plusaste ja aurinko pilvettömältä taivaalta. Tiaiset sirittävät puissa ja ilma on raikasta, ja metsä tuoksuu upeasti pihkalle ja havulle. Voisi hyvin olla lokakuu tai maaliskuu, ei suinkaan joulukuun loppupuolta. Lumesta ei ole tietoa, ja minun puolestani saa valkoinen höttö pysyäkin sitten poissa, ettei tarvitse toukokuuhun asti odottaa kevättä. Lämpölukemat rikkovat ennätyksiä täällä etelässä ja pajunkissat ovat valkoiset turkit pörröllään, vain lätäköissä on hentoinen jääkerros muistuttamassa yöllä tapahtuvasta pakkasnäytöksestä.

Byabäckenin-laaksossa oli komeat maisemat, joita Jennan kanssa ihastalimme - suuria, jylhiä kallionkielekkeitä, huimankorkuisia kuusipuita ja paksuja sammal,- ja jäkälämättäitä, kanervikkoa ja suomaiseman pienempiä mäntyjä. Maanalle karkaavia puroja ja pieniä putouksia. Luna nappasi osaksi matkaa egokepin leukoihinsa ja kiikutti sitä ylpeänä mukanaan. Bullineidin viime juoksujen aikaa ei Akua paljoa kiinnostanut hyvät tuoksut, vaan tällä kertaa herra hoksasi jotain uutta kaverissaan - tämähän on kuin onkin nainen! Sitten vain perässä juoksemista lemmenkipeänä, korvien pesua ja leikittämistä. Ihanaa, tyttö! Tehdään pentuja! "Eikä tehdä!" Kuului emännältä tiukka vastaus ja lupasin viskoa piskiä kävyillä, jos menee liian kierroksille.

Jossain kaukana kuului koiranhaukuntaa ja työmaanhakkuuta, ja palasimme pariksi minuutiksi sivistyksen pariin ikivihreän keskeltä. Yritimme olla mutkittelematta ylimääräisiä kierroksia ja pysyä kartalla, mutta eiköhän me jälleen eksytty eläinten tekemälle polulle. No, mitäpä olisi metsäretki tuntemattomaan ilman pientä seikkailua...

Päästiin takaisin isommalle tielle ja mietittiin mihin sitten suunnattaisiin. Meillä olisi tällä kertaa aikarajoitus, kummallakin olisi menoa kello kahden jälkeen, joten päätettiin vielä yksi kunniankierros tehdä, eihän noista metsistä haluaisi ikinä lähteä pois niin hyvällä säällä ja ilman muita vastaantulijoita. Kävimme katsomassa sitten Fallträskin pientä suolampea korkeuksista. Sieltä löytyi myös käyttökelpoinen lavu telttoineen, retkipöytineen ja nuotioineen, ehkäpä sitten toisella kertaa otetaan taas eväät mukaamme. Matalikossa sujahti jokin musta lintu, ehkä palokärki tai mustarastas.

Kävelimme sitten aikamme kosteikon reunaa pitkin, ennen kuin näytimme tulevan jo jonkun ihmisen tontille halkovarastosta ja kaivosta päätellen. U-käännös ja kohti parkkipaikkaa. Tulihan sitten kahdentoista maissa muutama retkeilijäkin vastaan myrskyn kaatamien puiden keskellä, että ihan hyvään aikaan näytimme olevan liikenteessä. Automatkan kotiin sai mukavasti kuunnella Akun itkua, kun morsio joutui matkustamaan takapenkillä ja kotona ukko on sitten niin maansa myynyt kuin olla ja osaa. Itse riensin suihkuun nopean aterian jälkeen ja nyt pitäisi alkaa kaunistumaan leffailtaa varten. Äidin kanssa katsomaan uusinta Sherlock Holmesia ja hieman ehkä shoppailemaankin. Toivottavasti tällainen kiva sää pysyisi jatkossakin, niin pääsisi taas tutkimaan Sipoonkorpea.

Shake up Christmas

Nyt se sitten tuli. Joulu. Enää puoli vuotta juhannukseen, pitää alkaa vähentämään vaatteita eteisestä!

Sain kunniallakin ostettua joululahjoja muutamille suht pienellä budjetilla, muutamille maalasin taulut. En ole kuukausiin edes koskenut puuväreihini, joten aluksi tuo värittely hieman tökki, mutta innostuinpa koko yön maalailemaan. Pitää ottaa tavaksi pari kertaa kuussa väritellä puuväreillä tai vesiväreillä, ruoste lähtee käsistä.

Aatonaatto vietettiin isän ja Riitan luona, hyvää ruokaa syöden ja velipoikia nähden. Katselimme hupsua satyyrikomediaa telkkarista, joimme teetä ja kahvia, katselimme mukanani tuomani James Cameronin Avatarin ja löhöilimme muuten vain yöhön asti. Kotiin tullessa päätin maalailla koneella hetken ja hups, kello oli jo ties mitä. Turhan sitä enää nukkumaan kun energiaakin oli, joten pääten ruveta väsäilemään kämppikselleni oikeaa jouluaamiaista, vaikka riisipuuro olikin korvaantunut omenakaurapuurolla. Puuron ja limpun jälkeen Laura lähti töihin ja minä painuin pehkuihin muutamaksi tunniksi. Sitten taas ylös ja siivoamaan. Jokin joulutunnelma pääsi puraisemaan sittenkin, vaikka en muuten näistä pyhistä välitä.

Kun isän luona taas piipahdettu haukkaamassa piparkakkuja, tervehtimässä Riitan lapsia ja lapsenlapsia, ja todistamassa iskän pukeutumista joulupukin asuun, kotiin taas itse syömään kinkkua ja katkarapusalaattia ja bataattilaatikkoa. Nam nam. Lahjoja revittiin innolla ja naureskellen. Suklaata, leffalippuja, lahjakortteja, kulhoja, kirjoja ja kylpytakkia myöhemmin löhöilemään sohvalle katsomaan telkkarista huuhaata. Yhdessä vaiheessa rupesin ihmettelmään, kun kynttilät haisivat niin voimakkaasti ja menin katsomaan eteiseen - siellähän lipaston päällä roihusi iloisesti koko kynttelikkö, kun tuli oli napannut muovisista kynttiläkoristeista kiinni. Parin kiljahduksen jälkeen tajusin heittää märän rätin liekkien päälle ja säikähdyksen jälkeen rävähdin nauramaan. Olkaa nyt helkkari vieköön varovaisempia kynttilöiden kanssa kuin minä. Pöytään paloi muutama musta läikkä ja kynttelikkö meni pilalle, onneksi pahempaa ei käynyt.

Kunhan siitäkin tuli-episodista oltiin päästy, aika istahtaa taas telkkarin ääreen. Huomenna on tarkoitus mennä äidille joulupäiväksi rääppiäisiin ja leffoja katselemaan, viimeinen lahjakin saamatta. Maanantaina suunnittelimme Jennan kanssa suuntaavamme jälleen Sipooseen, tällä kertaa pohjoispuolelle. Saa nähdä mitä jännää siellä tapahtuu, suohon uppoamista vai hirviin törmäämistä. Tiistaina sitten EHKÄ menen amstaffi-tapaamiseen - kyllä, olen viimeinkin saanut valittua seuraavan koirani rodun, joka on amerikanstaffordshirenterrieri. Kova ja paineensietokykyinen harrastuskoira, jossa yhdistyvät kaipaamani luonne ja ulkonäkö. Rodun terveyspuoli huolestuttaa hieman, joten pitää tarkoin valita yhdistelmä, joka sopisi minulle agilityyn ja muihin koiraharrastuksiin. Ehkä minulla jo vuoden päästä olisi taikinanaamainen tyttöpentu sylissäni. Töihin siis!

Hyvää ja rauhallista Joulua 2011 ja seuraavaa Uutta Vuotta 2012!

Dog Days Are Over

Minua on viime aikoina kohdannut semmoinen vaiva, kuin kirjoittajanbloki. Writer's block. Raskas tiiliskivi minun ja luovan ajatusmaailmani välillä, joka estää vähän kirjoittamasta, vähän piirtämästä ja vähän valokuvaamasta. Ajatus ei kulje ja on niin pimeää ja synkkää, ettei haluta edes nousta aamulla (tai iltapäivällä) sängystä ylös!

Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?
Luna kävi kylässä. Onko edes liikkis naama, ei tuosta voi kun tykätä. Kävin myös kampaajalla, tukka lähti oikein kertaheitolla!

Shiina, 5 v.

Spike, 2 v.

Sora, 8 kk

Robi ja Alia ovat käyneet myös kyläilemässä pari kertaa, niille tekee hyvää nähdä uusia ihmisiä ja etenkin kissoja! Robi on päässyt ihan sanomaan nenäpäivää keskimmäisen kissamme kanssa (kissamme, yhteishuoltajuus kämppiksen kanssa tuosta nirsosta kermaperse-kissasta). Alia on aivan ihastunut kämppikseeni ja Robikin uskaltautunut käydä hänen sylissään vatkaamassa takamustaan iloiseen kääkkätapaan.

Vanhinta kissaani Shiinaa on välillä jopa leikittänyt, vaikka valkoinen pullataikina-katti tuntuukin välillä nukahtaneen pysyvään koomaan ja antaa nuorempien juosta pitkin huonekaluja puolestaan. Ikineiti täyttää ensi kesänä kuusi vuotta, jestas. Vastahan minulla pieni hörökorvainen rimpula huopahatussa sylissäni. Nuorin mirri Sora on aivan yhtä törttöpäinen itsensä ja oppii kovaa vauhtia Spike-"mammaltaan" uusia tapoja - kuten miten pissata joka nurkkaan kun emännän silmä välttää....

Kävimme Akun kanssa hoitamassa Hupi -nimistä tyttökoiraa. Villi ja vallaton pentukoira valloitti ainakin Akun sydämen, ja ne olisivat vain pussailleet toisiaan koko illan, ellen olisi ollut julma ja pistänyt heitä vuoronperään koiraportin taakse. Ja tänään Aku menetti turkkinsa minun hienoille trimmaustaidoilleni. Koiraparka.

Dogs and angels

Mastiffi

Otanpa itseäni niskasta kiinni ja jaan harvojen lukijoideni kanssa joulukuun alussa tapahtuneen Voittajanäyttelyistä mieleisiäni kuvia. Lauantaina lähdin kääkkien omistajan Merjan kanssa Messariin pitämään peukkuja Robin tyttärelle Hennalle, joka oli sitten oikein edukseen kehässä. Täydellisemmin ei olisi voinut pikkuneiti mennä ensimmäisessä isossa näyttelyssään ja ERIhän sieltä napsahti, sekä pelkkää positiivista palautetta arvostelussa. Pitkien tuntien jälkeen kävimme syömässä ja päätin lähteä samalla kyydillä kotiin. Sunnuntaina sitten koitti varsinainen koetus, kun aamulla lähdimme Jennan kanssa katsomaan japanilaisia - kishu inua ja kai keniä. Oi että olivat komeita otuksia!

Sunnuntaina Voittajissa pyörimme kaverini kanssa ympäri kojuja ja kehiä ihastelemassa, hakemassa ruuista ilmaisnäytteitä ja ostamassa kaikkea tykötarpeellista koiratavaraa. Lunalle tuli tuliaisiksi tiikerikuvioitu sänky ja Hurtta Lifeguardin panta, sekä pari lelua.

Estrelanvuoristokoira

Saarlosinsusikoira

Minä innostuin ihan kunnolla ja ostin Akulle sadehaalarin, kaksi erilaista pantaa, trimmaussetin, saipa koira uuden vinkupehmonkin. Ruokaakin tuli monta pussia, muunmuassa kuivattua turskaa ja kananhelttoja namipaloiksi. Pedigree nappulat menivät parissa päivässä parempiin suihin ollessa makeita ja rasvaisia, juuri koiran makuun, Nutroa ja Happy Dogia maistellaan hitaammin.

Kävimme katsomassa bullterrierien kehää niiden alettua, ja saatoimme vain huokailla ihastuksesta. Miten vaikeaa seuraavan koiran valinnasta tuleekaan! Olin jo valmis kääpiöpinseriin, mutta sitten myös tavallinen pinseri houkuttaa, niin myös bullterrieri, stasffordshirenbullterrieri, amerikanpitbullterrieri,  bedlingtoninterrieri, schapendoes, mudi... eih, näitä on liikaa! Pentukuumeeseen ei tietenkään yhtään auttanut käydä katsomassa toista sataa koiraa kauniiksi laitettuina.

Kääpiöpinseri Henna

Mäyräkoira Roki

Lunan isä Max (Potsu De Notsu Big Ben) kävi niin ikään kehässä pyörähtämässä hakemassa ERIn, ja tietenkin Jennan äidin lyhytkarvainen mäyräkoira Roki, joka niin ikään sai ERIn ja olivat kasvattajaluokassa toisia! Onnea Luotometsäläiset maanakit!

Bullterrieri

             

Lisää kuvia voi katsoa täältä.

Early Birdie

 Tänään otin kääkät mukaan aamulenkille. Säätiedotus oli luvannut puolipoutaista, joten äkkiä kamera laukkuun ja namit taskuun ja menoksi, mutta taivas pysyi kuin pysyi pilvisenä ja synkkänä. Vuosaarenhuipulla oltiin rakentamassa teitä, joten suunnitelmat sinne menosta kariutuivat ja lähdimme piskien kanssa harhailemaan kohti Talosaarta. En tahtonut lähteä kamalan kauas, sillä eilen hammaslääkärissä ikeneen ruuvatut ruuvit saivat pään yhä särkemään. Menimme siis Porvarilahden metsänyppylälle bongailemaan lintuja. Tuli nähtyä palokärki, laulujoutsenia, punatulkkuja, sinisorsia, hömö,- ja tali,- ja sinitiaisia, sekä kookas ruskea eläin, ehkä saukko tai majava tai piisami, joka pujahti rannasta veteen meitä pakoon. Pellonreunassa näimme variksia ja vihervarpusia, ruokokaislikossa kuului pyrstötiaisen "tii-tii-tii" ja valkea, pyöreä lintu pyrähti ohitsemme näkymättömiin kuusimetsään. Oli mukavaa pitkästä aikaa seuraa lintuja, nuorempana kun viihdyin kiikarin ja lintukirjan kanssa metsissä yhtä paljon kuin nykyään koirien kanssa.

 Reikäisen saappaan taas hörppiessä vettä päätimme kääntyä takaisin kohti kotia, ennen kuin säätiedotuksen ehkä lupaama lumisade alkaisi. Pääsimme parahiksi bussipysäkille kun märät hiutaleet alkoivat putoilemaan ja kotiin tullessa nyt ikkunasta katsoessa taivas on valkeana lumesta. Vielä pitäisi jaksaa lähteä huskyen kanssa puistoilemaan. Ei kun nappia naamaan ja vaatetta niskaan. Ehtisiköhän sitä syödä ensin?

Ei tule niin pimeää

Jos sä pyydät mä tuun,
jätän pois kaiken muun.


Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin suomenkansalaiselle!

Minua ei pahemmin kiinnosta töllöttimestä minkään maailman pukujuhlat, joten vietin illan muokkailemalla tämän päivän kuvia ja viemällä pikkukoirat ulos reippaalle lenkille. Muistan sen ajan, kun olin todella laiska ulkoiluttamaan edes omaa koiraani, hyvä kun sai sen 1 h vietettyä ulkona sen kanssa, ja tänään tehtiin Jennan, Lunan ja Akun kanssa viiden tunnin lenkki Sipoonkorvessa ja tunnin lenkki Kontulassa kääkkien kera. Voisiko minua jopa liikunnalliseksi ihmiseksi sanoa?

Reissua varten sain herättyä ajoissa, vaikkakin tokkuraisena ja pyörin koko aamun kämpässä ihan puoliunessa, niin että epähuomiossa päädyin jättämään varasukat, avaimet ja puhelimen kotiin ovesta ulos juostuani bussipysäkille. Olinpas taitava.

Mutta ihana yllätys odotti ulkona! Nimittäin ensilumi ja pieni rapsakka, yhden asteen pakkanen. Ihanan valoisaa ja raikasta, ja unohtumisista huolimatta päätin olla koko päivän hyvällä tuulella. Autolla sitten hurautettiin Jakomäestä kohti Sipoota, tällä kertaa päätimme mennä kansallispuiston eteläpuolelle Sotunkin suuntaan, joten Jenna pysäköi auton Flatbergeteen ja lähdimme siitä sitten erittäin huonoja pitkospuita pitkin kulkemaan etiäpäin. Kävi nopeasti ilmi, että olisi hyvä ottaa kartta mukaan, joten se on ehdottomasti seuraavan reissun perustarvike.

Tiet olivat vetisiä ja mutaisia, ja saimme hieman improvisoida kulkemista, mutta ainakin piskeillä oli hauskaa. Lunaa ei paljoa raparallin harrastus haitannut vaan likka veti tyylillä syvimmätkin lätäköt ja ojat. Aku oli tavallinen omantunnonarvoinen itsensä ja jolkotti perässä hitaammin.

Vastaan tuli sitten Storträskin lampi, jota ihailimme ensisilmäyksellä. Lunakin halusi ihailla lampea lähempää, joten syöksyi sitä katsomana bullterrierin säkenöivällä nopeudella - ja humps! Suoraan lammen pintaan jäätyneen lumen ja jään lävitse äkkisyvään. Ei siinä tullut paljoa ajateltua, kun heitin jo repun selästä ja juoksin koiran perään sen vedestä noukkimaan. Totta kai saappaat päättivät hörpätä ison annoksen raikasta vettä ja sain kävellä loppumatkan kalamaljat kengissä. Eipä se tahtia haitannut, sillä maisemat olivat komeat!

 Muutamaa kalastajaa lukuun ottamatta emme nähneet retken alussa ketään. Eläimetkin pysyivät piilossa, ainoastaan jousiampujille tarkoitetut eläinpatsas-maalit eivät säikähtäneet tiehensä. Palokärki taisi olla ainoa elävä otus pökertyneen hyttysen lisäksi, joka tuli vastaan.

Kunhan olimme kiertäneet ensimmäisen "ei me mitään eksytty olla" -reitin kallioita ja vesakoita pitkin, päädyimme takaisin lammen suuntaan ja tällä kertaa päätimme kiertää sen ympäri. Luna päätyi menemään pitkospuita hihnassa, mikä taisi olla ihan hyvä idea. Ei ollut koira saanut vedestä traumoja, olisi meinaa halunnut pulahtaa toisenkin kerran! Löysimme evästauolle hyvän paikan ja koiratkin saivat murkinaa. Ilma oli alkanut lauhtua ja vettä ripotteli puista niskaan oikein kunnon kuurojen muodossa, joten välillä sai ihan kameraansa varoa. Ah, minulla olikin uusi objektiivi mukana, EF 70-300 mm 1:4 - 5.6 USM. Sanoisin, että tykkään ja hirmuisesti. Piirsi varsin kelvollisesti metsässä ja pilvisellä säällä, varmasti vielä paremmin auringonpaisteessa.

Kunhan eväät oli syöty, jatkettiin matkaa, ettei vilu ehtisi tulla. Oli aika tehdä toinen "me tehdään oma polku" -kierros seuraamalla jousiampujien patsaseläimiä. Ensi kerralla kyllä lähdetään semmoiseen paikkaan, jossa kiertoo kunnon reiti, eikä haahuilla kanervamättäillä ja pusikoissa ihan miten sattuu. Se kartta, kartta...

Olihan se sitten niin, että alettiin me emännät jo vähän väsyä ja koiratkin näyttivät tehneen jo mielestään tarpeeksi tarpomista nuoskalumessa. Lähdettiin etsimään reittiä takaisin Storsträskille. Kaunis päivä oltiin kumminkin kulutettu oikein edukseen ja kaikki olivat hyvällä tuulella kömmähdyksistä huolimatta. Seuraavalla reissulla ollaan entistä viisaampia ja minullakin on jalassa kunnon kengät eikä mitään pilipali-Seppälän kumppareita. Ja paksut villasukat.

Lisää kuvia täältä.

My december

Joulukuuta on mennyt jo viisi päivää, enkä ole päivitellyt blogia! Johtunee paljolti siitä, että sää on ollut kurja ulkona kuvaamiseen ja aiheet täällä kotona alkavat loppua kesken - viihdyn muutenkin enemmän ulkona kuvaamassa luonnon elementissä kuin katsella kameran lävitse karvaa keräävää olkkarinmattoa ja kissojen repimiä nojatuoleja.

Viikonloppuna oli Helsinki Winner ja Voittaja 2011 -näyttelyt Messukeskuksessa! Siellä riitti nähtävää ja koettavaa, kerron lisää siitä seuraavassa kirjoituksessa kunhan saan kaikki kuvat muokattua. Isäni 50 -vuotispäiviä niin ikään juhlittiin lauantaina, niistäkin materiaalia myöhemmin.

Joulukuun ensimmäisenä maanantaina Helsinki sai ensilumensa; raekuuroa, räntää, jäätä ja vettä taivaan täydeltä hyytävinä kuuroina juuri siihen aikaan kun oli liikenteessä, ensin hakemassa Arabianrannasta uutta kameranputkea (joululahja itselleni) ja sitten viemässä koiria lenkille. Hyi, yök! Litimärkä aluspaitaa myöten ja Akuakin hytisytti sadehaalarista huolimatta. Päätimme lenkin jälkeen tulla kuivattelemaan meille kääkkien kera, kun Akukin jouti lämpimään suihkuun. Lumikaan ei tietenkään jäänyt maahan vaan suli pois nopeammin ennen kuin siitä ehti iloita. Oikeita pakkasia ja lumisadetta odotellessa.

Tässä on käynyt yhtä sun toista väkeä kylässä, myös Luna kera omistajansa. Lunan seurassa ei ole koskaan tylsää, mutta koira kyllä korvaa koheltamisensa olemalla nätti ja suloinen! Oli yhtä kärsimystä olla sunnuntaina katsomassa bullterriereiden kehää junnujen kohdalla; siellä olisi voinut Lunakin olla! Penteleen hampaat! (Lunallahan siis oli sen verta paha yläpurenta, että alakulmurit jouduttiin poistamaan).

Sitä aiemmin olin Akun kanssa Senaatorintorilla seuraamassa koirien joulusiunausta - saipa pappakoirakin pyhät vedet niskaansa ja sille lausuttiin muutama sananen. En ole edes uskonnollinen ihminen, joskin voin myöntää uskovani jälleensyntymään jossakin merkityksessä. Jumalat ja Jeesukset menevät vähän yli hilseen, mutta jokainen taplaa tyylillään, eikä minulla ole siihen mitään vastaan sanomista. Ainakaan niin kauan, kun asiaa ei tuputeta eikä toisten omaa uskoa tai sen puuttumista mollata.

Huomenna ollaan aamulla lähdössä Jenna&Luna -tiimin kanssa Sipoon metsiin tarpoamaan eväiden ja kameroiden kanssa. Pyritään viihtymään korvessa niin kauan kun sää sallii, valoa riittää ja polvet jaksaa. On kyllä kieltämättä ollut käpyinen olo näyttely-viikonlopun jälkeen kun saanut kävellä niin helkkaristi ja seistä ja polvistella kuvatesssa, että polvet ovat laulaneet hoosiannaa. Mutta pakkohan sitä on mentävä, Jennallakin on vapaapäivä koulusta itsenäisyyspäivän takia. Täyttikö se Suomen itsenäisyys 94 vuotta? Ollaan me pikkuisia vielä. 100 -vuotispäivillä pitää sitten repäistä. :)

Mutta taidan lähteä keräämään voimia huomista patikoimista varten, joten yöt! Päivitän tällä viikolla blogia enemmän takautuvien tapahtumien tiimoilta. Alhaalla olevassa kuvarivissä keskeltä löytyy kahdeksankuinen Sora-teinimme. Komeankaunis kääkkä on Robi.

Party rock anthem

Party rock is in the house tonight!
Everybody just have a good time!

Shotti-bingoa

Joulukuusemme

 Pikkujoulut on nyt meidän talossa vietetty ja hullun kivaa oli! Kunhan parin vieraan alkukankeudesta päästiin ja lisää väkeä lappasi sisään, niin jokainen vieraskin kasvo alkoivat lämmetä toisilleen, hyvät ruuat maistua ja ilojuomat kaatumaan mukeihin. Musiikki soi ja juttua riitti. Shotti-bingo oli kova juttu, ja ihmiset alkoivat olla todella iloista porukkaa siinä vaiheessa! Ennen kuin lottoemäntämme otti bingopallonsa esiin kaiken kansan nähtäväksi, kämppä oli vielä suhteellisen siistissä kunnossa. Vaan eipä ollut tunnin leikki-session jälkeen! Mutta jälkikaaos taitaa kuulua kotibileitä seuraavaan päivään.

Itse viihdyin ruuan ääressä ja kameran takana. En ole koskaan tykännyt olla kuvattavana, tiedä minkälaisen ilmeen tekisi ja suussa kiiltävät hammasraudat lisäävät inhoa hymyillä. Sen sijaan kuvattavia osaan komentaa ja käskyttää poseeraamaan tai olla poseeramatta, silmät auki ja lämmintä hymyä, hieman kaulaa esille ja päätä kenoon, kiitos! No ei nyt sentään, parhaimmat kuvat tulee kun ihminen ei edes tiedosta olevansa kuvattavana.

Bileissä on aina pääasia, että kaikilla on hauskaa. Se on itse asiassa haastavaa puuhaa, kun kavereita on parisenkymmentä ja kaikille pitäisi ehtiä vähän jutella, muistaa olla meiningissä mukana, vahtia, että ruokaa riittää, ja että paikat pysyvät jokseenkin siisteinä, ajatella (meluisia) naapureita ja yhä sun toista. Onneksi kämppikseni on loistava emäntä.


Kivaa minulla ainakin oli! Olin pitkälti koskematta alkoholipitoisiin juomiin ja nautin coca-colana raakana, vaikka lankesinkin kaverin suklaashottiin. Mutta yhtä lailla päädyin danssaamaan LMFAOn tahtiin hulluna, juttelemaan kiivaasti koirista ja kameroista ja olemaan hyvissä fiiliksissä. Häkeltävää, hauskaa voi pitää ilman viinaakin? Olen näemmä tulossa vanhaksi...

Mutta kiitos kaikille vieraille paikan päälle tulemisesta! Ensivuonna taas uudestaan. ♥