Tässä alkaa hiljalleen palautua jouluntohinoista arkeen. Minäkin haen vaihteeksi kevään ajaksi töihin, koiranpentu tietää paljon menoja ja vähän tuloja. Kämppistä tässä pitää vielä yritellä kosiskella ruttunaaman tuloa varten, muuttaminen toiseen asuntoon näyttääkin olevan vaikeampaa kuin aluksi luulin. Mutta koirakuume on valtava, melkein fyysinen. Viimeistään kun eilen menin tapaamaan Akun kanssa lenkille kahta amstaffipoikaa, niin löin lukkoon rotuvalintani - kyllä se amstaffi on joka tähän talouteen tulee tavalla tai toisella.
Maanantaina ja tiistaina oli niin kova myrskytuuli, ettei lenkille lähdöstä ollut tulla mitään. Lähdimme siis tänään Jennan ja Lunan kanssa kohti Sipoonkorpea, ja mikä upea ilma tuolla onkaan! Muutama plusaste ja aurinko pilvettömältä taivaalta. Tiaiset sirittävät puissa ja ilma on raikasta, ja metsä tuoksuu upeasti pihkalle ja havulle. Voisi hyvin olla lokakuu tai maaliskuu, ei suinkaan joulukuun loppupuolta. Lumesta ei ole tietoa, ja minun puolestani saa valkoinen höttö pysyäkin sitten poissa, ettei tarvitse toukokuuhun asti odottaa kevättä. Lämpölukemat rikkovat ennätyksiä täällä etelässä ja pajunkissat ovat valkoiset turkit pörröllään, vain lätäköissä on hentoinen jääkerros muistuttamassa yöllä tapahtuvasta pakkasnäytöksestä.
Byabäckenin-laaksossa oli komeat maisemat, joita Jennan kanssa ihastalimme - suuria, jylhiä kallionkielekkeitä, huimankorkuisia kuusipuita ja paksuja sammal,- ja jäkälämättäitä, kanervikkoa ja suomaiseman pienempiä mäntyjä. Maanalle karkaavia puroja ja pieniä putouksia. Luna nappasi osaksi matkaa egokepin leukoihinsa ja kiikutti sitä ylpeänä mukanaan. Bullineidin viime juoksujen aikaa ei Akua paljoa kiinnostanut hyvät tuoksut, vaan tällä kertaa herra hoksasi jotain uutta kaverissaan - tämähän on kuin onkin nainen! Sitten vain perässä juoksemista lemmenkipeänä, korvien pesua ja leikittämistä.
Ihanaa, tyttö! Tehdään pentuja! "Eikä tehdä!" Kuului emännältä tiukka vastaus ja lupasin viskoa piskiä kävyillä, jos menee liian kierroksille.
Jossain kaukana kuului koiranhaukuntaa ja työmaanhakkuuta, ja palasimme pariksi minuutiksi sivistyksen pariin ikivihreän keskeltä. Yritimme olla mutkittelematta ylimääräisiä kierroksia ja pysyä kartalla, mutta eiköhän me jälleen eksytty eläinten tekemälle polulle. No, mitäpä olisi metsäretki tuntemattomaan ilman pientä seikkailua...
Päästiin takaisin isommalle tielle ja mietittiin mihin sitten suunnattaisiin. Meillä olisi tällä kertaa aikarajoitus, kummallakin olisi menoa kello kahden jälkeen, joten päätettiin vielä yksi kunniankierros tehdä, eihän noista metsistä haluaisi ikinä lähteä pois niin hyvällä säällä ja ilman muita vastaantulijoita. Kävimme katsomassa sitten Fallträskin pientä suolampea korkeuksista. Sieltä löytyi myös käyttökelpoinen lavu telttoineen, retkipöytineen ja nuotioineen, ehkäpä sitten toisella kertaa otetaan taas eväät mukaamme. Matalikossa sujahti jokin musta lintu, ehkä palokärki tai mustarastas.
Kävelimme sitten aikamme kosteikon reunaa pitkin, ennen kuin näytimme tulevan jo jonkun ihmisen tontille halkovarastosta ja kaivosta päätellen. U-käännös ja kohti parkkipaikkaa. Tulihan sitten kahdentoista maissa muutama retkeilijäkin vastaan myrskyn kaatamien puiden keskellä, että ihan hyvään aikaan näytimme olevan liikenteessä. Automatkan kotiin sai mukavasti kuunnella Akun itkua, kun morsio joutui matkustamaan takapenkillä ja kotona ukko on sitten niin maansa myynyt kuin olla ja osaa. Itse riensin suihkuun nopean aterian jälkeen ja nyt pitäisi alkaa kaunistumaan leffailtaa varten. Äidin kanssa katsomaan uusinta Sherlock Holmesia ja hieman ehkä shoppailemaankin. Toivottavasti tällainen kiva sää pysyisi jatkossakin, niin pääsisi taas tutkimaan Sipoonkorpea.
Maanantaina ja tiistaina oli niin kova myrskytuuli, ettei lenkille lähdöstä ollut tulla mitään. Lähdimme siis tänään Jennan ja Lunan kanssa kohti Sipoonkorpea, ja mikä upea ilma tuolla onkaan! Muutama plusaste ja aurinko pilvettömältä taivaalta. Tiaiset sirittävät puissa ja ilma on raikasta, ja metsä tuoksuu upeasti pihkalle ja havulle. Voisi hyvin olla lokakuu tai maaliskuu, ei suinkaan joulukuun loppupuolta. Lumesta ei ole tietoa, ja minun puolestani saa valkoinen höttö pysyäkin sitten poissa, ettei tarvitse toukokuuhun asti odottaa kevättä. Lämpölukemat rikkovat ennätyksiä täällä etelässä ja pajunkissat ovat valkoiset turkit pörröllään, vain lätäköissä on hentoinen jääkerros muistuttamassa yöllä tapahtuvasta pakkasnäytöksestä.
Jossain kaukana kuului koiranhaukuntaa ja työmaanhakkuuta, ja palasimme pariksi minuutiksi sivistyksen pariin ikivihreän keskeltä. Yritimme olla mutkittelematta ylimääräisiä kierroksia ja pysyä kartalla, mutta eiköhän me jälleen eksytty eläinten tekemälle polulle. No, mitäpä olisi metsäretki tuntemattomaan ilman pientä seikkailua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti