Aku

Aku Aleksanteri, Aku Aapeli. Pappa, AP.

Mun Muru

Akun alkutaival on hieman hämärässä edelleen, mutta kertoman mukaan Pappa on kotoisin Tallinnasta rescuekoiratarhasta ja tuotu Suomeen sirutta ja passitta (ja ilmeisen luvatta) vuonna 2000. Varmasti ollut suloinen pieni, musta karvapallero isoine kahvisilmineen ja häntätupsuineen. Mutta ällösöpöstä pennusta on oli kasvanut itsepäinen ja vahtiviettinen teini, jolle edellisellä perheellä ei ollut jaksamusta paneutua tarpeeksi. Rasavillistä ei ollut pidetty tarpeeksi huolta ja siitä oli tullut vallaton, laiha ja takkuinen rakki, joka pelkäsi miehiä ja hyppi melkein 10 -vuotiaan tytön kumoon, kun tämä oli äidin puhelun luvalla lähtenyt hakemaan Ensimmäistä Omaa Koiraansa Itäkeskuksesta. Muistan vieläkin, kun Aku, silloiselta nimeltä Papu, oli saanut niin kovat hepulit, että juoksi matot rullalle ja sai veljensä Santun haukkumaan komentavasti. Tälle tytölle lykättiin käteen koira hihnoineen, ruokakuppi ja 5 kilon ruokasäkki ja lähetettiin metroon.
"Eikä maksa mitään, kunhan viet sen pois."

Aku on opettanut minulle vuodesta 2001 lähtien vaikka mitä. Kaikkea on koettu, karkaamisesta, puremisesta, painimisesta, maahan opettelusta, suojelemisesta ja agilitynalkeista lähtien. Miten paljon vastuuta pieni koira voikaan tuoda. Ja miten paljon siitä saa harmaita hiuksia, kiukkua, pelkoa, iloa ja rakkautta aikaiseksi.

Liityimme vuonna 2004 Helsingin Agility Urheilijoihin. Taisimme olla ensimmäisten juniorharjoittelijoiden joukossa ja treenaus tapahtui Sirkuskentän kupeessa Konalassa ja vasta myöhemmin siirryimme uuteen Purina halliin sisätiloihin. Kipinä agilityyn tuli ja jäi ja vaikka emme ehtineet kuin pari vuotta harrastaa kipeytyneen polveni takia, jatkoimme kisaamista mölliluokissa kun Aku oli jo ylittänyt "veteraani-iän" eli kahdeksannen ikävuotensa. Vauhti alkoi uupumaan radoilta, vaikka tarmoa ja asennetta oli. Viimeisin voitto tuli viime vuoden (2013) kesältä Agry Cupista, kun Aku oli mediluokan Cup-voittaja sijoilla 1. ja 2. Ei lainkaan paha silloisen 13-vuotiaalta koiralta.

Akun kanssa on kokeiltu myös tokoa keväällä 2012 tokoalkeiskurssilla Vuosaaren koirakerhossa. Koiralta löytyi intoa ja taitoa, mutta itseltä ei niinkään kärsivällisyyttä. Nyt Pappa alkaa olla hieman höppänä ja hidas tarkkaan hinkkaamiseen, mutta se oli mukava kokemus ja osoitus, että vanhakin oppii uutta.

Akulta löytyy vielä kaksi muutakin harrastusbravuuria; toinen on kaverikoirailu (jota emme ole nyt hetkeen päässeet harrastamaan töiden vuoksi), jossa Aku on jo ansainnut oranssin huivinsa ansioituneena Kaverikoirana ja toinen on mätsäreiden kiertäminen ja tuomareiden hurmaaminen. Palkintoja on kasaantunut mieletön määrä ja vasta nyt tahti on alkanut hidastumaan, kun Papan askel ei ole enää kovin kevyt eivätkä hampaat ole hyvässä kunnossa.

Aku on selvinnyt syövästä ja se on vieläkin ikäisekseen virkeä ja leikkisä. Lenkeillä mennään hitaasti ja joskus ei huvita mennä ollenkaan, ellei kotiin päin. Ruoka maistuisi enemmän kuin sallittu ja silmät ovat alkaneet sumentua. Akun 14-vuotis synttäreitä vietettiin hetki sitten ja vaikka toivon niitä vielä useita lisää vietettäväksi, alkaa ikä painaa.

Silti Ensimmäinen Oma Koirani on Mun Muru.

Nimi: Aku
Synnyinmaa: Viro
Syntynyt: 12/2/2000
Rotu: Monirotuinen; labradorinnoutaja/tiibetinterrieri/kingcharlesinspanieli/villakoira
Säkä: 43 cm
Paino: 15,5 kg
Väri: Musta (valkoinen merkki vasemmassa käpälässä)
Turkki: Keskipitkä, kaksikerroksinen, laineikas, pehmeä, öljyinen, kuuluu parta ja viikset ja kulmakarvat  / trimmattuna lyhyt, samettinen, pitkää karvaa päässä ja hännässä