Viikonloppu Tallinnassa

Nyt on Viron koiranäyttelytkin koettu tältä erää! Jännityksellä sinne mentiin, olen stressannut itseni kohta itskein kaljuksi Merlinin karvattomuus-kohtalosta enkä täten odottanut mitään ihmeellistä tältäkin erää. Mutta kai se on vaan kohta uskottava, että toi fifi on suhteellisen kiva rotunsa edustaja miinuksistaan huolimatta, sillä tuli kerättyä hieman kotiinviemistä näyttelypaikalta.

Saavuimme Miran kanssa perille meille lainattuun asuntoon perjantaina jännittävän ratikkakuljetuksen jälkeen. Saimme laitettua tavarat jokseenkin alas ja koirille vesikupin lattialle, kun kauppakeskukset kutsuivat shoppailemaan näyttelyvaatetusta ja sekä ruokaa jääkaappiin. Niinkin eksoottisesta kaupasta kuin New Yorkerista löytyi minulle kiva hame, kauluspaita ja ballerinat, ja H&Mstä sukkahousut ja hellehattu. Kaupassa mentiin vähän höpsöiksi ja ostettiin kaikkea mahdollista kakuista juustosämpylöihin ja smoothiesta pähkinöihin. Käyntiin iltalenkillä koirien kanssa katsastamassa 10 minuutin kävelymatkan päässä oleva näyttelypaikkamme nopeasti ja eikun petiin. Kello soi kahdeksan pintaan, mutta kehä alkoi vasta puoli kahdeltatoista. Ihan rauhassa syötiin aamupalaa ja laittauduttiin kuntoon, mentiin sitten ajoissa ihmettelemaan ja katsomaan paikalle. Mansseja oli yhteensä seitsemän, kaikki
perisuomalaisia koiria. Voittajassa meidän tuomarina oli Yvonne Cannon Irlannista, oikein mukava ja ystävällinen nainen. Ensimmäinen sana tuomarin suusta Merlinin nähtyään oli pieni "wow", joka sai minulle loppukehän ajaksi hymyn huulille. Yvonnen kanssa siinä pöydällä juteltiin myös sikaripunkista, joka hänen mukaan menisi varmasti ohi. Merlinillä oli vähän painava kaasujalka tänään ja veti etuliikkeet korkealla huitoen, mutta Best of Breed oli silti, kaivatulla Sertillä ja Cacibilla niin ikään. Nuo kaksi pientä ruusuketta teki Merlinistä Viron Muotovalion ja sija puolestaan myös Viron Voittaja 2014 -tittelin haltijan.


Loppupäivä menikin istuskellessa katsomossa ja paetessa paikallisia sadekuuroja. Juuri kun tuntui, että takapuoli ei voisi enempää puutua, pyydettiin terriereitä esiarvostelukehään. Harmillisesti kehäsihteeri ei saanut järjestettyä meitä tarpeeksi nopeasti riviin muutaman muun kanssa, ja tuomari ehti kulkea ohitsemme ehtimättä katsoa koiraa juuri lainkaan - ei sillä, että olisimme odottaneet mitään suurta menestystä isosta kehästä, mutta täysin huomiotta jääminen kyllä harmitti.

Mutta tittelit oltiin kerätty yhdelle fifille. Papulla ei mennyt yhtä hohdokkaasti, kun tuomari oli rokottanut liian jyrkästä niskan ja hartian linjasta, eikä valeraskauskaan pukenut pientä, lihaksikasta koiraa. Papu sai sileän Erin lauantailta, mutta esiintyi todella hyvin.

Oltiin superväsyneitä. Käyntiin me kumminkin syömässä vielä lauantaina Intialais & Kiinalais -ravintolassa, vaan ehkä ei olisi pitänyt. Mangokanani oli imelänmakeaa, kanoissa oli rasvaklimppeja ja riisi oli mautonta. Naanleipä oli ohutta ja kovaa ja korianterilla maustettua. Ruokaa oli myös aivan liikaa yhdelle ihmiselle. Hieman huono olo tuli, mutta onneksi iltakävely koirien kanssa helpotti piukean mahan tilaa.

Sunnuntaina ei ollut todellakaan kiire herätä ja vasta yhdentoistamaissa kömyttiin ylös sängystä. Erikoisnäyttely alkaisi vasta puoli neljtältä ja sitä ennen sai loikoilla ja laittaa kamoja kuntoon. Merlinin kasvattaja kumminkin ilmoitti, että on jo paikan päällä dalmiskehällä, niin pitihän sitä sitten kumminkin yhdeksi sinne lähteä. Merlin ja Kenzo-dalmis painiskelivat ja pussailivat ennen junnun kehään menoa. Ekakertalainen sai ERIn ja SA:n, mutta voitokas valio vei voiton parhaiden urosten joukosta. Ehdin katsella hetken muiden koirien kehiä, kun Mira tuli Papun kanssa ja asetuimme oman kehän laidalle odottamaan vuoroamme. Tuomari vaikutti tiukalta ja nopealta, mutta osoittautuikin varsin mukavaksi puolalaisnaiseksi. Hän naureskeli Merlinin isoille, valkoisille hampaille "like a crocodile!" ja nyökytteli, että kaunis, kaunis koira on. Etuliike jatkui kevyenä, mutta olimme PU2 hienolla arvostelulla. Myös Melinin sisko Niki oli päätynyt agikentältä näyttelykehään, mutta turhan laiha kunto rokotti kolmannelle sijalle. Papun arvostelussa luki, että erinomainen kunto, jolle sitten nyökyteltiin hiljaa... Papu oli PN2 ERI, SA ja VARA-SERT. :)

Sitten oli aika rientää kotiin taas. Kävimme tällä kertaa syömässä oivat eväät Vanhassa Vilhelmissä, ja minäkin jaksoi XLL-kokoisen possuleikkeen tuosta vain. Vielä pikapikaa ostamaan hieman alkoholia tuliaisiksi kotimaahan ja sitäkin nopeammin laivaan. Huh! Matkalla kotiin! Kotona oli kuolemanväsynyt, mutta uni ei meinannut tulla silmään. Hoidossa ollut Marvelin-riiviö vaikutti taas kasvaneen! Korvat lerpattavat nyt sivuille ja hieman mietityttää, jospa niitä ihan vähän teippailisi, pari päivää kerrallaan vaikka. Korvat ovat todella paksulehtiset ja isot, ja tuo natiainen kasvaa kamalalla vauhdilla. Vähän liiankin...