A girl worth fighting for

Tässä alkaa hiljalleen palautua jouluntohinoista arkeen. Minäkin haen vaihteeksi kevään ajaksi töihin, koiranpentu tietää paljon menoja ja vähän tuloja. Kämppistä tässä pitää vielä yritellä kosiskella ruttunaaman tuloa varten, muuttaminen toiseen asuntoon näyttääkin olevan vaikeampaa kuin aluksi luulin. Mutta koirakuume on valtava, melkein fyysinen. Viimeistään kun eilen menin tapaamaan Akun kanssa lenkille kahta amstaffipoikaa, niin löin lukkoon rotuvalintani - kyllä se amstaffi on joka tähän talouteen tulee tavalla tai toisella.

Maanantaina ja tiistaina oli niin kova myrskytuuli, ettei lenkille lähdöstä ollut tulla mitään. Lähdimme siis tänään Jennan ja Lunan kanssa kohti Sipoonkorpea, ja mikä upea ilma tuolla onkaan! Muutama plusaste ja aurinko pilvettömältä taivaalta. Tiaiset sirittävät puissa ja ilma on raikasta, ja metsä tuoksuu upeasti pihkalle ja havulle. Voisi hyvin olla lokakuu tai maaliskuu, ei suinkaan joulukuun loppupuolta. Lumesta ei ole tietoa, ja minun puolestani saa valkoinen höttö pysyäkin sitten poissa, ettei tarvitse toukokuuhun asti odottaa kevättä. Lämpölukemat rikkovat ennätyksiä täällä etelässä ja pajunkissat ovat valkoiset turkit pörröllään, vain lätäköissä on hentoinen jääkerros muistuttamassa yöllä tapahtuvasta pakkasnäytöksestä.

Byabäckenin-laaksossa oli komeat maisemat, joita Jennan kanssa ihastalimme - suuria, jylhiä kallionkielekkeitä, huimankorkuisia kuusipuita ja paksuja sammal,- ja jäkälämättäitä, kanervikkoa ja suomaiseman pienempiä mäntyjä. Maanalle karkaavia puroja ja pieniä putouksia. Luna nappasi osaksi matkaa egokepin leukoihinsa ja kiikutti sitä ylpeänä mukanaan. Bullineidin viime juoksujen aikaa ei Akua paljoa kiinnostanut hyvät tuoksut, vaan tällä kertaa herra hoksasi jotain uutta kaverissaan - tämähän on kuin onkin nainen! Sitten vain perässä juoksemista lemmenkipeänä, korvien pesua ja leikittämistä. Ihanaa, tyttö! Tehdään pentuja! "Eikä tehdä!" Kuului emännältä tiukka vastaus ja lupasin viskoa piskiä kävyillä, jos menee liian kierroksille.

Jossain kaukana kuului koiranhaukuntaa ja työmaanhakkuuta, ja palasimme pariksi minuutiksi sivistyksen pariin ikivihreän keskeltä. Yritimme olla mutkittelematta ylimääräisiä kierroksia ja pysyä kartalla, mutta eiköhän me jälleen eksytty eläinten tekemälle polulle. No, mitäpä olisi metsäretki tuntemattomaan ilman pientä seikkailua...

Päästiin takaisin isommalle tielle ja mietittiin mihin sitten suunnattaisiin. Meillä olisi tällä kertaa aikarajoitus, kummallakin olisi menoa kello kahden jälkeen, joten päätettiin vielä yksi kunniankierros tehdä, eihän noista metsistä haluaisi ikinä lähteä pois niin hyvällä säällä ja ilman muita vastaantulijoita. Kävimme katsomassa sitten Fallträskin pientä suolampea korkeuksista. Sieltä löytyi myös käyttökelpoinen lavu telttoineen, retkipöytineen ja nuotioineen, ehkäpä sitten toisella kertaa otetaan taas eväät mukaamme. Matalikossa sujahti jokin musta lintu, ehkä palokärki tai mustarastas.

Kävelimme sitten aikamme kosteikon reunaa pitkin, ennen kuin näytimme tulevan jo jonkun ihmisen tontille halkovarastosta ja kaivosta päätellen. U-käännös ja kohti parkkipaikkaa. Tulihan sitten kahdentoista maissa muutama retkeilijäkin vastaan myrskyn kaatamien puiden keskellä, että ihan hyvään aikaan näytimme olevan liikenteessä. Automatkan kotiin sai mukavasti kuunnella Akun itkua, kun morsio joutui matkustamaan takapenkillä ja kotona ukko on sitten niin maansa myynyt kuin olla ja osaa. Itse riensin suihkuun nopean aterian jälkeen ja nyt pitäisi alkaa kaunistumaan leffailtaa varten. Äidin kanssa katsomaan uusinta Sherlock Holmesia ja hieman ehkä shoppailemaankin. Toivottavasti tällainen kiva sää pysyisi jatkossakin, niin pääsisi taas tutkimaan Sipoonkorpea.

Ei tule niin pimeää

Jos sä pyydät mä tuun,
jätän pois kaiken muun.


Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin suomenkansalaiselle!

Minua ei pahemmin kiinnosta töllöttimestä minkään maailman pukujuhlat, joten vietin illan muokkailemalla tämän päivän kuvia ja viemällä pikkukoirat ulos reippaalle lenkille. Muistan sen ajan, kun olin todella laiska ulkoiluttamaan edes omaa koiraani, hyvä kun sai sen 1 h vietettyä ulkona sen kanssa, ja tänään tehtiin Jennan, Lunan ja Akun kanssa viiden tunnin lenkki Sipoonkorvessa ja tunnin lenkki Kontulassa kääkkien kera. Voisiko minua jopa liikunnalliseksi ihmiseksi sanoa?

Reissua varten sain herättyä ajoissa, vaikkakin tokkuraisena ja pyörin koko aamun kämpässä ihan puoliunessa, niin että epähuomiossa päädyin jättämään varasukat, avaimet ja puhelimen kotiin ovesta ulos juostuani bussipysäkille. Olinpas taitava.

Mutta ihana yllätys odotti ulkona! Nimittäin ensilumi ja pieni rapsakka, yhden asteen pakkanen. Ihanan valoisaa ja raikasta, ja unohtumisista huolimatta päätin olla koko päivän hyvällä tuulella. Autolla sitten hurautettiin Jakomäestä kohti Sipoota, tällä kertaa päätimme mennä kansallispuiston eteläpuolelle Sotunkin suuntaan, joten Jenna pysäköi auton Flatbergeteen ja lähdimme siitä sitten erittäin huonoja pitkospuita pitkin kulkemaan etiäpäin. Kävi nopeasti ilmi, että olisi hyvä ottaa kartta mukaan, joten se on ehdottomasti seuraavan reissun perustarvike.

Tiet olivat vetisiä ja mutaisia, ja saimme hieman improvisoida kulkemista, mutta ainakin piskeillä oli hauskaa. Lunaa ei paljoa raparallin harrastus haitannut vaan likka veti tyylillä syvimmätkin lätäköt ja ojat. Aku oli tavallinen omantunnonarvoinen itsensä ja jolkotti perässä hitaammin.

Vastaan tuli sitten Storträskin lampi, jota ihailimme ensisilmäyksellä. Lunakin halusi ihailla lampea lähempää, joten syöksyi sitä katsomana bullterrierin säkenöivällä nopeudella - ja humps! Suoraan lammen pintaan jäätyneen lumen ja jään lävitse äkkisyvään. Ei siinä tullut paljoa ajateltua, kun heitin jo repun selästä ja juoksin koiran perään sen vedestä noukkimaan. Totta kai saappaat päättivät hörpätä ison annoksen raikasta vettä ja sain kävellä loppumatkan kalamaljat kengissä. Eipä se tahtia haitannut, sillä maisemat olivat komeat!

 Muutamaa kalastajaa lukuun ottamatta emme nähneet retken alussa ketään. Eläimetkin pysyivät piilossa, ainoastaan jousiampujille tarkoitetut eläinpatsas-maalit eivät säikähtäneet tiehensä. Palokärki taisi olla ainoa elävä otus pökertyneen hyttysen lisäksi, joka tuli vastaan.

Kunhan olimme kiertäneet ensimmäisen "ei me mitään eksytty olla" -reitin kallioita ja vesakoita pitkin, päädyimme takaisin lammen suuntaan ja tällä kertaa päätimme kiertää sen ympäri. Luna päätyi menemään pitkospuita hihnassa, mikä taisi olla ihan hyvä idea. Ei ollut koira saanut vedestä traumoja, olisi meinaa halunnut pulahtaa toisenkin kerran! Löysimme evästauolle hyvän paikan ja koiratkin saivat murkinaa. Ilma oli alkanut lauhtua ja vettä ripotteli puista niskaan oikein kunnon kuurojen muodossa, joten välillä sai ihan kameraansa varoa. Ah, minulla olikin uusi objektiivi mukana, EF 70-300 mm 1:4 - 5.6 USM. Sanoisin, että tykkään ja hirmuisesti. Piirsi varsin kelvollisesti metsässä ja pilvisellä säällä, varmasti vielä paremmin auringonpaisteessa.

Kunhan eväät oli syöty, jatkettiin matkaa, ettei vilu ehtisi tulla. Oli aika tehdä toinen "me tehdään oma polku" -kierros seuraamalla jousiampujien patsaseläimiä. Ensi kerralla kyllä lähdetään semmoiseen paikkaan, jossa kiertoo kunnon reiti, eikä haahuilla kanervamättäillä ja pusikoissa ihan miten sattuu. Se kartta, kartta...

Olihan se sitten niin, että alettiin me emännät jo vähän väsyä ja koiratkin näyttivät tehneen jo mielestään tarpeeksi tarpomista nuoskalumessa. Lähdettiin etsimään reittiä takaisin Storsträskille. Kaunis päivä oltiin kumminkin kulutettu oikein edukseen ja kaikki olivat hyvällä tuulella kömmähdyksistä huolimatta. Seuraavalla reissulla ollaan entistä viisaampia ja minullakin on jalassa kunnon kengät eikä mitään pilipali-Seppälän kumppareita. Ja paksut villasukat.

Lisää kuvia täältä.