Aamu kuulas ja valkea

Ngghhgsddffhfhfh, päästäkää mut nukkumaan! Se olisi perjantai ja viikon viimeinen työpäivä. Tarhaan ei tule tänään lapsia lainkaan vaan meillä on kehittämispäivä ja keskustelemme ja suunnittelemme kevään tapahtumia. Toivottavasti meistä tulee viisaita ja tarjottu lounas maistuu hyvältä. Varmuudelta suklaarasia mukaan... eihän tässä muuten jaksa.

Eilen oli aamuvuoro ja kotiin pääsi lähtemään aikaisin. Oli todella lämmintä, oikeasti, kuuma melkein! Mittari oli kohonnut yli kymmenen plusasteen ja sai riisua huivia ja hattua päältä, ettei tukehtuisi ja sulaisi. Päätin lähteä kävelylle Vuosaareen koirien kanssa, vielä kun on mahdollista eikä Merlin mene aivan sekaisin Papun juoksuista. Vähän viriilillä uroksella alaleuka väpätti, mutta sain komennettua sen pois toisen takapuolesta ja lähdettiin bussilla Kallahteen. En ole ennen kävellyt aivan niemen kärkeen ja hyvä päätöshän se oli. Kauniit, korkeat petäjät huojuivat merituulessa ja kottaraiset juttelivat ja käkättivät niiden latvoissa. Meri oli varjopuolelta jäässä ja päädystä lähes kokonaan sula. Multapaikoista löytyi narsissinalkuja ja pienen pieniä ylös puskevia leskenlehtiä. Peipon ja kottaraisten kaverina lauloivat sinitiaiset ja viherpeipot. Koirat eivät ehkä ihan ymmärtäneet hihnalenkin päälle metsässä ja kiskoivat aikansa kuin viimeistä päivää, ennen kuin suullinen ohjeistus ja pari kurkunavausta meni perille, että nyt ihan oikeasti vain kävellään ja katsellaan.

Pääsivät toki hauvat poseeraamaan kameralle, kuten aina uusissa paikoissa. Iso kivenlohkare kävi siihen tarkoitukseen vallan mainiosti ja siinä koiria filmatessa huokailin Merlinin hoikkuudelle. Rimppakinttu, pulkannaru, hammastikku, ei siitä pääse yli eikä ympäri, että tuo koira on hoikka. Olen kai tottunut siihen, että koiralla on vähän jotain mitä jää käteen kun silittää kylkiä, mutta tämä luinen pieni sprintteri ei omaa sitäkään vähää. Kyselin asiasta Facebookissa parista ryhmästä, mutta suurin osa vakuutti, että massa tulee aikanaan, kun tulee. Onhan Mer aina ollut suht hidaskasvuinen, mutta ollaanhan sitä jo toisessa ikävuodessa! Kai se on vain odotettava... Komeahan siitä on tulossa, se on selvää pässinlihaa ja nuorikin se on vielä, nuori, jäntevä mies. Herrasmiehen ikä tulee parin, kolmen vuoden päästä sitten. Saa nähdä mitä tuomarimme tykkää tällaisesta kulmikkaasta ja luisesta pikkukaverista huomenna, todennäköisesti joudun pettymään... ei ole sellaista hyvää näyttelyfiilistä, koska tiedän joutuvani putoamaan pilvilinnoista... mutta koiran ehdoilla mennään, kuten aina. Mer on nyt hoikassa kunnossa, niin se vain on. Siinä on edelleen paljon hyvääkin ja se on mulle rakas juuri sennäköisenä kun on. Se on valpas ja reipas ja eloisa, kuten keväisin viirilit nuoret miehet tuppaa olemaan.

Mutta takaisin Kallahteen. Jatkoimme aivan niemenkärkeen saakka mustikkamättäiden keskeltä ruokoiseen rantaan, jossa kajattivat lokit ja kanadanhanhet. Otimme taas parit poseeraukset ja harjoittelin kameran manuaalista käyttöä, Papu murisi parille ohikulkijalle ja Mer hieraisi itseensä ihanaa suoturpeen tuoksua. Siihen mennessä olimme kävelleet pari tuntia ja varmaan nelisen kilometriä. Istuskelimme kivellä ja katselimme merta ja upeaa sinistä horisonttia. Tuli hyvä olo.

 Päätimme lähteä valoisaan aikaan vielä kotiin. Kunhan laulujoutsenet ja hanhet oltiin tallennettu kameralle ja koirat olivat päässeet pyrähtämään tyhjälle hiekkarannalle pariksi minuutiksi, lähdimme tallustamaan kotiin. Peippokin suostui poseeramaan ja tyytyväisenä tähän saavutukseen kotimatka taittui nopeasti. Papukin jäi tyytyväisenä kotiin ja Merlin lysähti nukkumaan lähes suorilta jaloilta. Se oli hyvin kulutettu torstai.

Huomisiin!