tiistai 15. marraskuuta 2011

Run free

Pelloille ei ole menemistä, vaikka vilja olisi nostettu ja mullat kynnetty, ja maa alkanut jäätyä. Lääniä kun riittäisi ja fiksu ihminen kulkisi pellon reunassa, on yhtä sopimatonta mennä toisen maille kävelemään, varsinkaan koirien kanssa - koirien kanssa, jotka ovat irti remmistä. Kaikki muut tekevät sitä, mutta silti on parempi olla tekemättä itse.

Metsään ei kannata mennä, koska siellä on eläimiä, joista koira saattaa kiinnostua. Siellä on kasveja ja puita, joiden päälle koira tekee asiansa. Ja onhan siellä muita retkeilijöitä kertakäyttögrilleineen, kaljapulloineen ja kiljuvine mukuloineen. Hyvällä tuurilla metikkö on vielä rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi purppuraröyhelökevätliljan takia, joten sakkoja rapisee jos et kävele merkityllä polulla. Maijat vaanivat kuusipuissa ja maanomistaja tulee ampumaan haulikon tyhjäksi perseesi.

Sama koskee laajoja yleisiä puistikkoja, latuja, järvenrantoja ja lampia, jotka eivät ole merkitty yleisiksi uimapaikoiksi. Pois, hiiteen siitä, täällä menee tavan ihmisiä. Ja onko pakko tuoda ne elukat kaupunkiin kaduille ja liikenteen sekaan? Ovat vaaraksi ohikulkijoille ja allergiset saavat astmakohtauksia.

Koiranomistajille on onneksi siunattu koirapuistot, joihin änkee sitten kaikki naapurin mustit ja rekut, huolimattakin siitä, ettei pitäisi. Ei ole mitenkään luonnotonta, ettei kaikki kaksikymmentä koiraa tulee toimeen keskenään, sillä samaan paikkaan läntättynä ne eivät muodosta yhtenäistä laumaa vaan ovat toisilleen mahdollisia kilpailijoita ja uhkia. Kaikkien koirien rokotukset eivät ole aina kunnossa, eihän tämä meidän Ruffe käy edes näyttelyissä. Kummallista, mites nyt koirat ruvenneet noin yskimään? Kennelyskää vai? Nenäpunkkikin? Mistä lie tulleet.

Helsinkiläiset maksavat vielä toistaiseksi koiraveroa ja siltikään koiria ei hyväksytä missään. Paheksutaan ja nuristaan, ja joka keväinen kakkapuhe alkaa alusta kuin koskaan ennen ongelmaa ei olisi ollutkaan. Tietenkään koiraa, joka ei tottele omistajaansa, käy muiden elikoiden kimppuun ja repii istutukset irti, ei tule päästää lähimetsässä vapaaksi, mutta entä ne, jotka tulevat takaisin kutsusta ja nauttivat vapaudestaan valvotun silmän alla? Tietenkin on olemassa vastuuttomia koiranomistajia, jotka eivät pidä lemmikkejään silmällä. Ja kyllähän sen pellon omistajalle voi yrittää pirauttaa ja kysyä, saisiko siellä mailla kävellä koiran kanssa irti.

En usko, että mikään liikuntamuoto kuten vapaana oleminen luonnossa korvaa koiralle vapauden tunnetta, ja suo etenkin henkistä hyvinvointia. Ei, vaikka veisi koiraansa viisi kertaa viikossa agilityyn ja kävelisi viiden tunnin remmilenkin kaupungin ympäri asvalttiteitä pitkin. Mutta uskomatonta se on, miten hyvin rakas lemmikkimme sopeutuu ihmiskunnan määräämiin rajoituksiin.

Muistan, kun kävimme kämppikseni kanssa Lontoossa muutama vuosi sitten takaperin. Hotellimme lähellä oli Hyde Park, jonka edustoilla olevissa kylteissä luki, että koirat on pidettävä kytkettyinä. Näin yhden koiran kytkennynä. Loput pari sataa olivat irti, käyskennellen omistajiensa lähettyvillä, joko nuuskaisivat parin kerran vastaan tulevaa koiraa tai ohittivat toisensa ilman vähäisintäkään mielenkiintoa. Ei hihnassa repimistä, karjumista, ojaan hyppäämistä ja heilumista namien ja lelujen kanssa. Olin jumalattoman kateellinen lontoolaisille koiranomistajalle ja saatoin vain haaveilla oman koiran kanssa asumista ulkomailla, missä koirakulttuuri on erilainen eikä koiriin suhtauduta niin hysteerisesti.

Koira on eläin, joka luotu liikkumaan pitkiä matkoja päivässä. Jokainen koira, rotuun, kokoon ja ikään katsomatta, tarvitsee liikuntaa. Koirat, jotka asuvat kerrostaloissa, ovat neljän seinän sisällä useimmiten kolmasosan päivästään. Se tekee aika monta tuntia viikossa, kuukaudessa ja vuodessa, koko sen elämänkaaren aikana. Luulen silti, että koirat, jotka asuvat omakotitaloissa, ovat vielä huonommassa asemassa. Omistajat tuudittuvat tunteeseen, että koira omalla pihallaan saa tarpeeksi virikettä ja liikuntaa, kyllähän se siellä juoksentelee ympyrää.

Minä olen herännyt koiranomistaja, tiedä sitten liianko myöhään. Aku, vaikka vanha koira onkin, viettää lenkkeillessämme 45-90 minuuttia irti remmistä, päivittäin, viikonloppuisin enemmänkin. Se varmasti kulkee kaksinkertaisen matkan verrattuna minuun. Ei koirani juoksentele satojen metrien päässä minusta (ellei alkuspurteilla saa hullua hepulia ja juokse pellot ympäri pariin otteeseen muutaman minuutin aikana). Jos Aku olisi saanut olla pennusta lähtien irti päivittäin, se tuskin noteeraisi koko asiaa mitenkään erikoisen juhlan paikkana.

Koirani hyvinvointi on minun hyvinvointini. Minä en ryöstä pankkeja tai tee veropetoksia, piirrä graffiteja ja riko naapureiden ikkunoita, mutta rikon silti mielelläni lakia, vain nähdäkseni Akun miellettömän euforisen ilmeen, kun sanon "saa mennä" ja se pyrähtää juoksemaan 122 km tuntivauhdilla pellonlaitaan.

4 kommenttia:

  1. olen aivan samaa mieltä tuosta lakien rikkomisesta - on NIIN mahtavaa nähdä kun koira onnellisena spurttaa metsäpolulla kun pääsee vapaaksi hihnasta :-)

    VastaaPoista
  2. Se on! Ei vaan voi olla nauttimatta itsekin. Pari kertaa yrittänyt tehdä lenkkiä koira kiinni remmissä pellolla ja se oli hirveää nykimistä ja säntäilyä.

    Mikä ärsyttää suunnattomasti, että talvisin lähipellolle tehdään ladut hiihtäjiä varten. Sinne ei sitten taaskaan vain ole koirille mitään asiaa.

    VastaaPoista
  3. Hei! Missäpäin te käytte lenkeillä kun uskallat pitää vapaana? Mekin asutaan terrierinpuolikkaani kanssa Itä-Helsingissä, mutta harvassa on ne paikat jossa uskallan sen laskea irti..Ei siinä muuten mitään, muttakun täällä on joka hemmetin kolo täynnä rusakoita :/

    VastaaPoista
  4. Hei Essi, me olemme käyneet Vuosaarenhuipulla (löytyvät googlettamalla), Jakomäen Slåtmossenissa, Sipoon koirametsässä sekä Westerkullanin mailla, välillä käväistään Mustikkamäellä (Kontulan urheilukentän ja koulun vieressä), semmoiseen aikaan, ettei sieltä löydy muita koiranomistajia. Melekosen harvassa on tosiaan nämä paikat, rusakkoja, kettuja ja irtokissoja piisaa.

    VastaaPoista