Happy Birthday

Onneksi en lupaa kirjoitella ahkerammin, koska sitä en näemmä enää jaksa tehdä! Niin se yleensä menee, alkuinnostuksen lomassa olisin valmis päivittämään joka päivä arjen kulkua ja sitten uutuuden viehätys lopahtaa, ja kuulumiset vaihtaa hieman vastahakoisemmin. No, eipä tuo mitään. Omaksi iloksi tässä lähinnä kirjoitetaan.

Mitä on tapahtunut 7.päivä helmikuuta jälkeen? En oikeastaan edes muista enää noin pitkälle, duunia paiskittu ja hieman rahaa ansaittu, Kelan kanssa tappelen yhä, ja menin sairastumaan influenssaan pitkäksi aikaa, tutustuin aivan uudella lailla nukkumisen saloihin 39 asteen kuumeessa, ja tunnen yhä halua hakkaa ruuvimeisselillä reikiä poskiini vapauttaakseni liman aiheuttamaa painetta. Miten paljon räkää ihmisen päähän voikaan mahtua? Ollut jälleen myös vatsaongelmia, kipuilee ja murisee, ja kuplii, ja painokin ehtinyt pudota parin viikon aikana kaksi kiloa.


No, se siitä. Töitä ei ole puolikuntoisena pystynyt tekemään ja sitten kerpeleen hiihtolomakin tuli pääkaupunkiseudulle, ja päiväkodit tyhjenivät flunssakauden ja loman innoittamana lapsista, eikä keikkatyöläiselle ole töitä ilman lapsia. Kotona istumista, nukkumista ja lenkkeilyä tässä ollaan tervehtymisen aikana siis lähinnä suoritettu, vaikka 12.helmikuuta pääsimme iloisesti juhlistamaan Akun 12-vuotis synttäreitä! Jauhelihasta, kermaviilistä ja lihapullista sai oikein hienon kakun, jota pappakoira ei ollut valmis jakamaan Soran kanssa, ja hotki aarteen ennätysvauhdilla kitaansa. Onnea Aku!

Kissat ovat käyneet tutustumassa parin minuutin sessioissa talven pakkasiin ja lumeen, joka on nyt maaliskuun lähestyessä alkanut, kyllä vain, sulamaan! Plusasteita ja nollaa on riittänyt muutaman päivän, ja kevättalven oma, lämmin tuoksunsa on ilmassa. Aurinko lämmittää, linnut ovat heränneet kuoroihinsa, ja puuterilumi muuttunut pehmeäksi ja kosteaksi. Kevät tulee, ja vaikka sitä saa Suomessa odottaa yllättävän kauan, mieleni harmaa sävy on saamassa värejä. Minulla on keväisin taipumusta vaipua masennukseen, mutta nyt olen yrittänyt pitää arjesta kiinni. Kesätyöhakemuksia on lähetetty menemään ja vanhempien luona käyty kyläilemässä. Vielä kun saisi aikaiseksi nähdä ihmisiä ja lähteä kotisorvin äärestä maailmalla, hommahan menisi todella hyvin.

Päätän tämän kirjoituksen tähän. Aku on lähtenyt kyläilemään kämppiksen vanhemmille, olen yhä pyjamassa, kättä kivistää eilisen taistelun jälkeen, kun olin päättänyt leikata Robin kynnet (ja onnistuin vielä leikkaamaan yhden melkein kokonaan irti kiitos kiljuvan ja rimpuilevan koiran) vaikka siihen koko ilta olisi mennyt, Jenna kävi avomiehineen kyläilemässä Lunaa unohtamatta ja minä odotan elämältä ihmeitä kun kuuta nousevaa. Viikon päästä on iso Match Show Vantaalla, jonne suuntaamme. Voittamaan mennään!

Taikatalvi

Hi piips!

 Ei ole tullut taas hetkeen kirjoiteltua, tauti nimeltä laiskuus jatkuu edelleen, mutta sää sen sijaan on suosinut kuvaajaa! Atlannista lähestynyt matalapaine toi pakkaset ja auringonpaisteen meille heti kun lumi oli lakannut pyryttämästä metrien korkuisiksi kinoksiksi. Itse otin tietenkin jokaisen pienen auringonsäteen tilaisuutena ja riensin ulkoilemaan pappakoirani kanssa. Ekoina aurinkoisina päivinä, olisiko ollut viikko sitten viikonloppuna, kävimme Akun kanssa Vuosaaren huipulla. Maisemat olivat mielettömät, samoin ilma. Hiihtäjät viihtyivät Mustavuoren laduilla, joten saimme aika rauhassa kävellä koiran kanssa leveää tietä pitkin ja ihailla lumen muokkaamaa maisemaa. Aku olisi halunnut huipulle ihailemaan merta, mutta polku loppui kesken, eikä puuterilumesta muodostunut hanki kestänyt emäntää, joten matka tyssäsi kesken, ja käännyimme takaisin. Toivottavasti vielä kerkeämme käymään Mustavuorella lumenaikaan. Vaikka kyllähän tässä alkaa jo kevättä ja vihreää väriä kaivata.

Aliasta ja Robista ei ollut kunnon lenkkeilijöiksi pakkasella ja syvässä hangessa, vaan mieluummin kipittäisivät leveää tietä pitkin, joten tehtiin pitkiä lenkkejä ilman kääkkiä Akun kanssa. Viime viikko oli torstaita lukuun ottamatta vapaa, ja parhaimmillaan pakkanen nousi aamupäivästä -23 asteeseen Helsingissä, öisin saattoi olla vieläkin kylmempää ja keski-Suomen tienoilla on mitattu lähes - 40 asteisia tulipalopakkasia. Hyh!

Trimmasin julmasti Akulta taas turkin pois, kun huomasin sillä kummallisen pienen patin jalassa ja tarkastin, ettei lisää löytyisi. Ukolla on perjantaina rokotukset, joten kerrottavaksi menee patin lisäksi pari päivää sitten tapahtunut kummallinen tärinäkohtaus, jossa koira vain makasi paikallaan väristen kuin kylmästä, vaikka oltiin sisällä. Selkeästi koirallekin epämiellyttävä olo haihtui illan aikana melko nopeasti, mutta syy jäi selvittämättä.

 Ollaan ulkoiltu Akun kanssa Westerkullanin pelloilla ja Vaaralan metsissä, ja päätin loppuviikosta antaa vanhuksen pitää lepopäiviä patikoinnista kun pakkanenkin yltyi vaatekerroksista huolimatta inhottavaksi. Mutta ai että sitä riemua, kun teimme eilen taas puolentoistatunnin lenkin ensin Kontulan koirapuistoon ja sitten Naulakallioon kääkkien kera. Aku jaksaa aina ihmetyttää kestävyydellään ja staminallaan.

Teimme Akun kanssa myös toissasunnuntaina superpitkän lenkin kävelemällä Myllypurolta Herttoniemeen Viikin ja Siilitien kautta. Pappakoira olisi jaksanut juosta tyttöjenkin perässä vielä Siilitien uudistuneessa koirapuistossa vaikka kuinka, että piti ihan väkisin viedä koira pois riennoista. Lunaa näimme myös lyhyehkön lenkin ajan, pikku bullitar ei kestä tikkukarvansa takia pakkasta yhtä hyvin kuin pohjavillaiset koirat.

Tämä viikko on alkanut chillailemalla, kämppiskin on kipeänä ehkä ensimmäistä kertaa vuoteen ihan kunnolla ja kehnoin tuloksin yrittänyt lähteä töihin aamutuimaan, aina sieltä palanneena ennen aikojaan. Itselläni on ongelmia Kelan kanssa näiden halutessa semmoisia ja semmoisia lippulappuja asumistukea varten, ja saan metsästellä niitä nyt oikein urakalla. Huomenna minä lähden työmaalle Kurkimäkeen, keikkoja itä-Helsingissä on ollut nyt pari viikkoa aika huonosti, mutta edetään päivä kerrallaan. Kesätöiden metsästys on niin ikään alkanut.

Lenkkeilyä ja pakkasia siis, eipä sen ihmeellisempää ole ehtinyt tapahtumaan. Katsotaan taas mitä sää tuo tullessaan seuraavalla kerralla.

Song for the children

Lunta tupruttaa ja vaikka päivät pitenevät kesää kohti mentäessä, ulkona on hämärää ja harmaavalkoinen valo ei itselläni kohota mieltä. Yritin tosissani tykätä talvesta ja se mahdollisuuksista, ja onneksemme emme ole tänne etelään saanut 14 - astetta pahempaa pakkasta kuin yhtenä päivänä. Alle vitosessa ja hieman sen yläpuolella ollaan tiukasti pysytty, mutta kun tuota penteleen valkeaa töhkää alkaa taas tulla joka päivä, kinokset kasvavat ja pikkutiet ovat ummessa. Kahlata saa isoimmillakin teillä ja eteneminen on työlästä paitsi ihmiselle, myös koiralle. Vaikka lumessa kahlaaminen on oivaa liikuntaa kummallekin, siinä piilee vaaransa, jos ei muista pitää välipäiviä. Viime talvena tuli eläinlääkäreille soittoja, että koirien etujalat ovat kipeytyneet ja koira kävelee huonosti. Niveltulehduksia, revähdyksiä ja ja venähdyksiä yhdellä sun toisella, ja lähinnä sen takia, että keppiä oltiin heitetty paksussa hangessa päivä tolkulla. Muistakaa siis pitää ne välipäivät koirille, että ihmisille! Onneksi me kaksijalkaiset tavallisesti väsymme elukoitamme ennen mitä fyysiseen suoritukseen tulee, joten kannattaa viimeistään lopettaa sitten kun itsellä ei enää jalat kanna. Paitsi jos olet armeijan suorittanut urheilijatyyppinen, joka harrastaa metsästystä ja tennistä. Siinä tapauksessa keikkaa pallohullu koira olallesi puolen tunnin hangessa juoksemisen jälkeen olallesi ja menkää kotiin lepäämään.

Kuvaaminen on ollut joka tapauksessa hieman hankalaa tuossa säätilassa, ja koska olen visusti päättänyt pitää tämän kuvablogina, ei uusia päivityksiä ole ehtinyt taas melkein pariin viikkoon tulla. Kävin 15.päivä tammikuuta kaverini kanssa match showssa Espoossa ja saavutuksemme yllättivät viimekertaisen perusteella! Aloin jo ajatella, että Akussa alkaa tuomareiden silmissä vanhuus näkyä, eikä sillä ole asiaa muille kuin veteraaniryhmiin, joihin se kumminkin melko harvoin pääsee sekarotuisuutensa takia, mutta monirotuisissa siitä tykättiinkin tällä kertaa, ja kuuluttivat vielä tälläkin kertaa yleisölle pappakoiran iän ja kehuja sen kunnosta ja pirteydestä. Aku sijoittui hienosti X-rotu PUN2:ksi! kun tuomaria melkein näykännyt ja hermostunut Robi päätyi olemaan PIEN SIN2! Robi on todella alkanut hermoilemaan sylissä olemista ja takapään käpälöintiä, joten johonkin supertreenaukseen olisi päästävä. Ei sitä vain meinaa kehtaa pyytää tuntemattomia ohikulkijoita kopeloimaan koiraansa, joka saattaa pelästyessään napata kädestä kiinni. Menemme kumminkin uudestaan helmikuussa Espooseen poikien kanssa ja Vantaalle maaliskuussa. Huono käytös on saatava pois ennen virallisiin näyttelyihin menoa, ulkomuototuomarit eivät anna anteeksi, jos käteen tulee yhtäkään palkeenkielenalkuakaan.

Hampailudraamasta ei päästy eroon, kun mätsärin jälkeen lähdin viemään hiskisiskoksia puistoon ja pyysin Jennan mukaan Lunan kanssa. Niki ja Nuua osoittivat jo alkumetreillä mitä mieltä olivat innokaasta bullterrieristä, mutta päätimme silti yrittää - ehkä remmissä räjähtivät vain puolustuskannalle. No... Ei montaa minuuttia kestänyt, kun Nikillä repesi ja oli siinä sitten tappelu pystyssä, jossa Luna ansaitsi itselleen tarpeettoman huulilävistyksen ja Niki itselleen jäähyn. Tiedä tarkalleen mistä siinä rytäkässä oli kyse, mutta jonkinlaisia kommunikointiongelmia arvattavastikin. No, ei puistoilla hetkeen yhdesssä Lunan ja huskien kanssa.

Sitten alkoikin työviikko Vantaan puolella päiväkodissa. Lapset olivat hurjan mukavia ja huolettomia verrattuna moniin muihin tapaamiini muksuihin, joten keikkailu kyseisessä paikassa oli kivaa - kunnes torstaina herätessäni ja tehdessäni lähtöä avasin kylppäriin valot; PAM. Kirkas valo ja silmissä pomppivat tuhannet mustat ja punaiset pilkut, ja huomaan seuraavaksi olevani polvillani tutisemassa ja halaamassa varmuuden vuoksi vessanpönttöä huononolonaallon pyyhkäistessä ohitse. Päässä jyskytti viiltävä kipu vasemmalla ja sormenpäät tuntuivat puutuneilta, enkä olisi halunnut yhtään ryömiä etsimään puhelinta laukustani ja soittavan työpaikkaan olevani työkyvytön. Terkkarissa selvisi käsiin levinneen ja räjähtäneen päänsäryn olleen migreenikohtaus ja sitten olinkin saikulla kaksi päivää. Vain viikon alussa oltin polttanut ruokaa tehdessäni etusormeni uuninkattoon ja nyt se on tuossa märkinyt kudosnestettä seitsemän päivää. Miten minä oikein onnistun tässä toheloinnissa?

No, eipä noissa mitään. Lääkettä naamariin ja kohti uusia kujeita. Sorakin kävi iloisena pyörähtämässä ulkomaailmassa ihmettelemässä lunta ja näyttämässä nyrpeää naamaa minulle, kun kehtasin pikkuneidin laittaa valjaisiin. Aku sen sijaan ansaitsee pian Kaverikoira-huivinsa, eilen nimittäin tuli täyteen pappakoiran kuudes vierailu vanhainkodissa. Pian olemme virallisesti kaverikoirakko!

Siinä parin viikon tapahtumat, toivottavasti sää alkaisi selkenemään, niin saisi kivoja kuvia laitettua esille. Tälläkin hetkellä ikkunan takana leijailee oikein nätisti pakkaslunta ja puolen metrin kinokset kurovat välimatkaa umpeen taivasta kohti noustessaan.

                            

Another year ends

Huaah, mistähän sitä aloittaisi... tässä taas hetkeen ole tullut naputeltua, vaikka taas toisaalta, mitään maata mullistaavaa ei ole tapahtunut. En pahemmin uutta vuotta juhlistanut (raketit suoraan sanottuna hieman pelottavat, minua, että koiraa), joten makkarinikkunasta tuli vain katseltua räikeimpiä pamahduksia vuoden vaihtuessa.

Kun sossu tai näemmä Kelakaan ei ole valmis auttamaan nousseen vuokran kanssa, alkaa minulla tulla hieman huolestunut olo. Uusin työsopimukseni Seuren kanssa ja tässä odottelen sydänpysähdyksissä milloin viimein saisin aloittaa keikkani päiväkodissa. No, eipä tuossa mitään, kai ne ilmoittavat ennen kuin vievät katon pään päältä, hehe... he. Ei naurata.

 Olen ollut myös kestoflunssan kiusattavana pitkään, kuumetta/lämpöä riitti viikon ajan, ja väsynyt olo jatkuu. Korvatulehdus tekee uudestaan tuloaan, ties vaikka ei ollut koskaan lähtenytkään. Viimein alkanut talvi (joka tänään koki taas kolauksen vesisateen ja plusasteiden muodossa) piristivät kummallisesti, mutta luulenpa, että minun tarvitsee vain saada arki kunnolla takaisin, rahaa tilille, vuokra maksettua ja alettava elämään hieman sosiaalisemmin. Koira antaa seuraa tiettyyn pisteeseen asti, mutta oikeastaan minä kaipaan ihmisiä. Minä. Kaipaan. Ihmisiä. Sanoinhan, ettei naurata.

Nuorempien kissojen päättäessä uittaa eteisen ja laukkuni märillä eritteillään ja kämppiksen innostuessa tehdä kahta duunia, minä lähinnä istun kotona ja mietin maailman menoja. Kävimme Jennan kanssa mätsärissä Mäntsälässä, koirat edustivat itseään ja emäntiään oikein mallikelpoisesti, ja olimme ylpeitä näyttelypossuistamme. Henkilökohtaista voittoa ja arpavoittoja lukuun ottamatta lähdimme kumminkin tyhjin käsin kotiin, Lunan ollessa sininen, eikä sijoitusta (mutta pärjäsi hienosti toiseksi viimeiselle kierrokselle!) ja Akun ollessa punainen, eikä sijoitusta. Ehkä tulevana sunnuntaina onnistuu paremmin, kun vien Akun, että Robin Espooseen kehäilemään.

Viime lauantaina kävin hoitamassa muutaman tunnin ajaksi Lunaa, se oli virkistävää vaihtelua, kun pääsi pois neljän seinän sisältä! Bullineiti käyttäytyi myös odotettua nätimmin ja saatoin huoletta viedä koiruudet puistoilemaan. Ai, että iloista bullterrieriä on kiva seurata ja kehua! Tsemppiä Jennalle Lunan koulutukseen! Kyllä koira lopussa palkitsee kovasta työstä. Omat pentusuunnitelmani olen laittanut hollille niin kauaksi aikaa, kunnes rahaa todella alkaa tulemaan säästöön. Olisi niin helppoa vain unelmoida ja suunnitella tulevaa, mutta totuus lienee, että pitää saada nykyhetkikin kuntoon ennen mitään muuta. Ja siihen tarvitaan rahaa. 

Kävin tänään pitkästä aikaa ulkoiluttamassa huskysiskoja (sanon niitä huskeiksi, vaikka sekarotuisia ovatkin). Hektinen iltapäivä oli omalla painollaan mukava, siivoamisen lomasta lenkille ja lenkiltä Ryhmäteatteriin isän kanssa katsomaan Jatkuvaa Kasvua -niminen esitys. Pääsin vihdoin katsomaan Aku Hirviniemeä livenä, ja ai vitsi kun tykkään kyseisestä näyttelijästä. Esitys itsessään oli varsin mainoa, impulsiivinen, ajankohtainen ja idearikas. Dialogi oli niin hauskaa, että isäkin joutui 

pyyhkimään silmäkulmiaan nauramiselta. Löytyi totuudenomaista huumoria sairaanhoidosta, yrittäjyydestä ja suomalaisesta perusrehellisyydestä, ja oli virkistävää katsoa yhteiskuntaansa lavanäyttämöltä viiden ihmisen esittämänä. Martti Suosalo ja Tiina Lymi olivat hyvä kuten aina, mutta Aku oli lempparini. Pitäisi päästä käymään teatterissa useamminkin. 

Huh. Tänään on jo torstai. Ollaan puolessa välissä tammikuuta ja parin päivän päästä alkaa kolmas viikko tätä vuotta. Tällä kertaa vähän pessimistinen ja valittava kirjoitus, ehkä ensi kerralla taas löydän jotain kunnolla hehkuttamisen aihetta. Pitää alkaa kirjoittaa useamminkin, niin tapahtumat ovat paremmin tuoreessa muistissa.

A girl worth fighting for

Tässä alkaa hiljalleen palautua jouluntohinoista arkeen. Minäkin haen vaihteeksi kevään ajaksi töihin, koiranpentu tietää paljon menoja ja vähän tuloja. Kämppistä tässä pitää vielä yritellä kosiskella ruttunaaman tuloa varten, muuttaminen toiseen asuntoon näyttääkin olevan vaikeampaa kuin aluksi luulin. Mutta koirakuume on valtava, melkein fyysinen. Viimeistään kun eilen menin tapaamaan Akun kanssa lenkille kahta amstaffipoikaa, niin löin lukkoon rotuvalintani - kyllä se amstaffi on joka tähän talouteen tulee tavalla tai toisella.

Maanantaina ja tiistaina oli niin kova myrskytuuli, ettei lenkille lähdöstä ollut tulla mitään. Lähdimme siis tänään Jennan ja Lunan kanssa kohti Sipoonkorpea, ja mikä upea ilma tuolla onkaan! Muutama plusaste ja aurinko pilvettömältä taivaalta. Tiaiset sirittävät puissa ja ilma on raikasta, ja metsä tuoksuu upeasti pihkalle ja havulle. Voisi hyvin olla lokakuu tai maaliskuu, ei suinkaan joulukuun loppupuolta. Lumesta ei ole tietoa, ja minun puolestani saa valkoinen höttö pysyäkin sitten poissa, ettei tarvitse toukokuuhun asti odottaa kevättä. Lämpölukemat rikkovat ennätyksiä täällä etelässä ja pajunkissat ovat valkoiset turkit pörröllään, vain lätäköissä on hentoinen jääkerros muistuttamassa yöllä tapahtuvasta pakkasnäytöksestä.

Byabäckenin-laaksossa oli komeat maisemat, joita Jennan kanssa ihastalimme - suuria, jylhiä kallionkielekkeitä, huimankorkuisia kuusipuita ja paksuja sammal,- ja jäkälämättäitä, kanervikkoa ja suomaiseman pienempiä mäntyjä. Maanalle karkaavia puroja ja pieniä putouksia. Luna nappasi osaksi matkaa egokepin leukoihinsa ja kiikutti sitä ylpeänä mukanaan. Bullineidin viime juoksujen aikaa ei Akua paljoa kiinnostanut hyvät tuoksut, vaan tällä kertaa herra hoksasi jotain uutta kaverissaan - tämähän on kuin onkin nainen! Sitten vain perässä juoksemista lemmenkipeänä, korvien pesua ja leikittämistä. Ihanaa, tyttö! Tehdään pentuja! "Eikä tehdä!" Kuului emännältä tiukka vastaus ja lupasin viskoa piskiä kävyillä, jos menee liian kierroksille.

Jossain kaukana kuului koiranhaukuntaa ja työmaanhakkuuta, ja palasimme pariksi minuutiksi sivistyksen pariin ikivihreän keskeltä. Yritimme olla mutkittelematta ylimääräisiä kierroksia ja pysyä kartalla, mutta eiköhän me jälleen eksytty eläinten tekemälle polulle. No, mitäpä olisi metsäretki tuntemattomaan ilman pientä seikkailua...

Päästiin takaisin isommalle tielle ja mietittiin mihin sitten suunnattaisiin. Meillä olisi tällä kertaa aikarajoitus, kummallakin olisi menoa kello kahden jälkeen, joten päätettiin vielä yksi kunniankierros tehdä, eihän noista metsistä haluaisi ikinä lähteä pois niin hyvällä säällä ja ilman muita vastaantulijoita. Kävimme katsomassa sitten Fallträskin pientä suolampea korkeuksista. Sieltä löytyi myös käyttökelpoinen lavu telttoineen, retkipöytineen ja nuotioineen, ehkäpä sitten toisella kertaa otetaan taas eväät mukaamme. Matalikossa sujahti jokin musta lintu, ehkä palokärki tai mustarastas.

Kävelimme sitten aikamme kosteikon reunaa pitkin, ennen kuin näytimme tulevan jo jonkun ihmisen tontille halkovarastosta ja kaivosta päätellen. U-käännös ja kohti parkkipaikkaa. Tulihan sitten kahdentoista maissa muutama retkeilijäkin vastaan myrskyn kaatamien puiden keskellä, että ihan hyvään aikaan näytimme olevan liikenteessä. Automatkan kotiin sai mukavasti kuunnella Akun itkua, kun morsio joutui matkustamaan takapenkillä ja kotona ukko on sitten niin maansa myynyt kuin olla ja osaa. Itse riensin suihkuun nopean aterian jälkeen ja nyt pitäisi alkaa kaunistumaan leffailtaa varten. Äidin kanssa katsomaan uusinta Sherlock Holmesia ja hieman ehkä shoppailemaankin. Toivottavasti tällainen kiva sää pysyisi jatkossakin, niin pääsisi taas tutkimaan Sipoonkorpea.

Shake up Christmas

Nyt se sitten tuli. Joulu. Enää puoli vuotta juhannukseen, pitää alkaa vähentämään vaatteita eteisestä!

Sain kunniallakin ostettua joululahjoja muutamille suht pienellä budjetilla, muutamille maalasin taulut. En ole kuukausiin edes koskenut puuväreihini, joten aluksi tuo värittely hieman tökki, mutta innostuinpa koko yön maalailemaan. Pitää ottaa tavaksi pari kertaa kuussa väritellä puuväreillä tai vesiväreillä, ruoste lähtee käsistä.

Aatonaatto vietettiin isän ja Riitan luona, hyvää ruokaa syöden ja velipoikia nähden. Katselimme hupsua satyyrikomediaa telkkarista, joimme teetä ja kahvia, katselimme mukanani tuomani James Cameronin Avatarin ja löhöilimme muuten vain yöhön asti. Kotiin tullessa päätin maalailla koneella hetken ja hups, kello oli jo ties mitä. Turhan sitä enää nukkumaan kun energiaakin oli, joten pääten ruveta väsäilemään kämppikselleni oikeaa jouluaamiaista, vaikka riisipuuro olikin korvaantunut omenakaurapuurolla. Puuron ja limpun jälkeen Laura lähti töihin ja minä painuin pehkuihin muutamaksi tunniksi. Sitten taas ylös ja siivoamaan. Jokin joulutunnelma pääsi puraisemaan sittenkin, vaikka en muuten näistä pyhistä välitä.

Kun isän luona taas piipahdettu haukkaamassa piparkakkuja, tervehtimässä Riitan lapsia ja lapsenlapsia, ja todistamassa iskän pukeutumista joulupukin asuun, kotiin taas itse syömään kinkkua ja katkarapusalaattia ja bataattilaatikkoa. Nam nam. Lahjoja revittiin innolla ja naureskellen. Suklaata, leffalippuja, lahjakortteja, kulhoja, kirjoja ja kylpytakkia myöhemmin löhöilemään sohvalle katsomaan telkkarista huuhaata. Yhdessä vaiheessa rupesin ihmettelmään, kun kynttilät haisivat niin voimakkaasti ja menin katsomaan eteiseen - siellähän lipaston päällä roihusi iloisesti koko kynttelikkö, kun tuli oli napannut muovisista kynttiläkoristeista kiinni. Parin kiljahduksen jälkeen tajusin heittää märän rätin liekkien päälle ja säikähdyksen jälkeen rävähdin nauramaan. Olkaa nyt helkkari vieköön varovaisempia kynttilöiden kanssa kuin minä. Pöytään paloi muutama musta läikkä ja kynttelikkö meni pilalle, onneksi pahempaa ei käynyt.

Kunhan siitäkin tuli-episodista oltiin päästy, aika istahtaa taas telkkarin ääreen. Huomenna on tarkoitus mennä äidille joulupäiväksi rääppiäisiin ja leffoja katselemaan, viimeinen lahjakin saamatta. Maanantaina suunnittelimme Jennan kanssa suuntaavamme jälleen Sipooseen, tällä kertaa pohjoispuolelle. Saa nähdä mitä jännää siellä tapahtuu, suohon uppoamista vai hirviin törmäämistä. Tiistaina sitten EHKÄ menen amstaffi-tapaamiseen - kyllä, olen viimeinkin saanut valittua seuraavan koirani rodun, joka on amerikanstaffordshirenterrieri. Kova ja paineensietokykyinen harrastuskoira, jossa yhdistyvät kaipaamani luonne ja ulkonäkö. Rodun terveyspuoli huolestuttaa hieman, joten pitää tarkoin valita yhdistelmä, joka sopisi minulle agilityyn ja muihin koiraharrastuksiin. Ehkä minulla jo vuoden päästä olisi taikinanaamainen tyttöpentu sylissäni. Töihin siis!

Hyvää ja rauhallista Joulua 2011 ja seuraavaa Uutta Vuotta 2012!

Dog Days Are Over

Minua on viime aikoina kohdannut semmoinen vaiva, kuin kirjoittajanbloki. Writer's block. Raskas tiiliskivi minun ja luovan ajatusmaailmani välillä, joka estää vähän kirjoittamasta, vähän piirtämästä ja vähän valokuvaamasta. Ajatus ei kulje ja on niin pimeää ja synkkää, ettei haluta edes nousta aamulla (tai iltapäivällä) sängystä ylös!

Mitä viime aikoina sitten on tapahtunut?
Luna kävi kylässä. Onko edes liikkis naama, ei tuosta voi kun tykätä. Kävin myös kampaajalla, tukka lähti oikein kertaheitolla!

Shiina, 5 v.

Spike, 2 v.

Sora, 8 kk

Robi ja Alia ovat käyneet myös kyläilemässä pari kertaa, niille tekee hyvää nähdä uusia ihmisiä ja etenkin kissoja! Robi on päässyt ihan sanomaan nenäpäivää keskimmäisen kissamme kanssa (kissamme, yhteishuoltajuus kämppiksen kanssa tuosta nirsosta kermaperse-kissasta). Alia on aivan ihastunut kämppikseeni ja Robikin uskaltautunut käydä hänen sylissään vatkaamassa takamustaan iloiseen kääkkätapaan.

Vanhinta kissaani Shiinaa on välillä jopa leikittänyt, vaikka valkoinen pullataikina-katti tuntuukin välillä nukahtaneen pysyvään koomaan ja antaa nuorempien juosta pitkin huonekaluja puolestaan. Ikineiti täyttää ensi kesänä kuusi vuotta, jestas. Vastahan minulla pieni hörökorvainen rimpula huopahatussa sylissäni. Nuorin mirri Sora on aivan yhtä törttöpäinen itsensä ja oppii kovaa vauhtia Spike-"mammaltaan" uusia tapoja - kuten miten pissata joka nurkkaan kun emännän silmä välttää....

Kävimme Akun kanssa hoitamassa Hupi -nimistä tyttökoiraa. Villi ja vallaton pentukoira valloitti ainakin Akun sydämen, ja ne olisivat vain pussailleet toisiaan koko illan, ellen olisi ollut julma ja pistänyt heitä vuoronperään koiraportin taakse. Ja tänään Aku menetti turkkinsa minun hienoille trimmaustaidoilleni. Koiraparka.