Viikonloppu Tallinnassa

Nyt on Viron koiranäyttelytkin koettu tältä erää! Jännityksellä sinne mentiin, olen stressannut itseni kohta itskein kaljuksi Merlinin karvattomuus-kohtalosta enkä täten odottanut mitään ihmeellistä tältäkin erää. Mutta kai se on vaan kohta uskottava, että toi fifi on suhteellisen kiva rotunsa edustaja miinuksistaan huolimatta, sillä tuli kerättyä hieman kotiinviemistä näyttelypaikalta.

Saavuimme Miran kanssa perille meille lainattuun asuntoon perjantaina jännittävän ratikkakuljetuksen jälkeen. Saimme laitettua tavarat jokseenkin alas ja koirille vesikupin lattialle, kun kauppakeskukset kutsuivat shoppailemaan näyttelyvaatetusta ja sekä ruokaa jääkaappiin. Niinkin eksoottisesta kaupasta kuin New Yorkerista löytyi minulle kiva hame, kauluspaita ja ballerinat, ja H&Mstä sukkahousut ja hellehattu. Kaupassa mentiin vähän höpsöiksi ja ostettiin kaikkea mahdollista kakuista juustosämpylöihin ja smoothiesta pähkinöihin. Käyntiin iltalenkillä koirien kanssa katsastamassa 10 minuutin kävelymatkan päässä oleva näyttelypaikkamme nopeasti ja eikun petiin. Kello soi kahdeksan pintaan, mutta kehä alkoi vasta puoli kahdeltatoista. Ihan rauhassa syötiin aamupalaa ja laittauduttiin kuntoon, mentiin sitten ajoissa ihmettelemaan ja katsomaan paikalle. Mansseja oli yhteensä seitsemän, kaikki
perisuomalaisia koiria. Voittajassa meidän tuomarina oli Yvonne Cannon Irlannista, oikein mukava ja ystävällinen nainen. Ensimmäinen sana tuomarin suusta Merlinin nähtyään oli pieni "wow", joka sai minulle loppukehän ajaksi hymyn huulille. Yvonnen kanssa siinä pöydällä juteltiin myös sikaripunkista, joka hänen mukaan menisi varmasti ohi. Merlinillä oli vähän painava kaasujalka tänään ja veti etuliikkeet korkealla huitoen, mutta Best of Breed oli silti, kaivatulla Sertillä ja Cacibilla niin ikään. Nuo kaksi pientä ruusuketta teki Merlinistä Viron Muotovalion ja sija puolestaan myös Viron Voittaja 2014 -tittelin haltijan.


Loppupäivä menikin istuskellessa katsomossa ja paetessa paikallisia sadekuuroja. Juuri kun tuntui, että takapuoli ei voisi enempää puutua, pyydettiin terriereitä esiarvostelukehään. Harmillisesti kehäsihteeri ei saanut järjestettyä meitä tarpeeksi nopeasti riviin muutaman muun kanssa, ja tuomari ehti kulkea ohitsemme ehtimättä katsoa koiraa juuri lainkaan - ei sillä, että olisimme odottaneet mitään suurta menestystä isosta kehästä, mutta täysin huomiotta jääminen kyllä harmitti.

Mutta tittelit oltiin kerätty yhdelle fifille. Papulla ei mennyt yhtä hohdokkaasti, kun tuomari oli rokottanut liian jyrkästä niskan ja hartian linjasta, eikä valeraskauskaan pukenut pientä, lihaksikasta koiraa. Papu sai sileän Erin lauantailta, mutta esiintyi todella hyvin.

Oltiin superväsyneitä. Käyntiin me kumminkin syömässä vielä lauantaina Intialais & Kiinalais -ravintolassa, vaan ehkä ei olisi pitänyt. Mangokanani oli imelänmakeaa, kanoissa oli rasvaklimppeja ja riisi oli mautonta. Naanleipä oli ohutta ja kovaa ja korianterilla maustettua. Ruokaa oli myös aivan liikaa yhdelle ihmiselle. Hieman huono olo tuli, mutta onneksi iltakävely koirien kanssa helpotti piukean mahan tilaa.

Sunnuntaina ei ollut todellakaan kiire herätä ja vasta yhdentoistamaissa kömyttiin ylös sängystä. Erikoisnäyttely alkaisi vasta puoli neljtältä ja sitä ennen sai loikoilla ja laittaa kamoja kuntoon. Merlinin kasvattaja kumminkin ilmoitti, että on jo paikan päällä dalmiskehällä, niin pitihän sitä sitten kumminkin yhdeksi sinne lähteä. Merlin ja Kenzo-dalmis painiskelivat ja pussailivat ennen junnun kehään menoa. Ekakertalainen sai ERIn ja SA:n, mutta voitokas valio vei voiton parhaiden urosten joukosta. Ehdin katsella hetken muiden koirien kehiä, kun Mira tuli Papun kanssa ja asetuimme oman kehän laidalle odottamaan vuoroamme. Tuomari vaikutti tiukalta ja nopealta, mutta osoittautuikin varsin mukavaksi puolalaisnaiseksi. Hän naureskeli Merlinin isoille, valkoisille hampaille "like a crocodile!" ja nyökytteli, että kaunis, kaunis koira on. Etuliike jatkui kevyenä, mutta olimme PU2 hienolla arvostelulla. Myös Melinin sisko Niki oli päätynyt agikentältä näyttelykehään, mutta turhan laiha kunto rokotti kolmannelle sijalle. Papun arvostelussa luki, että erinomainen kunto, jolle sitten nyökyteltiin hiljaa... Papu oli PN2 ERI, SA ja VARA-SERT. :)

Sitten oli aika rientää kotiin taas. Kävimme tällä kertaa syömässä oivat eväät Vanhassa Vilhelmissä, ja minäkin jaksoi XLL-kokoisen possuleikkeen tuosta vain. Vielä pikapikaa ostamaan hieman alkoholia tuliaisiksi kotimaahan ja sitäkin nopeammin laivaan. Huh! Matkalla kotiin! Kotona oli kuolemanväsynyt, mutta uni ei meinannut tulla silmään. Hoidossa ollut Marvelin-riiviö vaikutti taas kasvaneen! Korvat lerpattavat nyt sivuille ja hieman mietityttää, jospa niitä ihan vähän teippailisi, pari päivää kerrallaan vaikka. Korvat ovat todella paksulehtiset ja isot, ja tuo natiainen kasvaa kamalalla vauhdilla. Vähän liiankin...

Sadepäivä II

Sadepäivä

Kylmää, märkää ja harmaata - vai onko?

Pentuötökän elämää

On tämä melkoinen ötökkä, ei nyt vallan kuusiraajainen ja sininen, ja yritä pelastaa yhteiskuntaansa sirkusöttiäisten avulla, kuten eräässä Disneyn kertomuksessa, mutta samalla huumorilla ja odottamattomilla juonenkäänteillä mennään. Ilmassa on naurua, jännitystä, myötähäpeää ja puhdasta iloa.

Marvel on vallaton koiralapsi. Riiviö, melkoinen jästipää ja selvän oman tahdon omaava pieni eläin. Vasta muutama päivä sitten se oppi kellahtamaan selälleen kun isoja, vieraita koiria tulee sitä tutkimaan, sillä aiemmin näiden tervehtiminen oli poskinahassa roikkumista ja lällättelyä. Kuumottelin jo, että tuleeko tästä samanlainen pollea poika kuin Merlinistä, mutta ehkä tällä on jotain älliä päässään.

Kotona yksin oleminen ja sisäsiisteyttä kohti oppiminen ovat menneet pääpiirteittäin hyvin. Kolme yötä ollaan menty jo kuivana ja koko yön yli nukkuen ja jäpikkä osaa pyytää kakalle ulos. Pissat tekee pissa-alustan päälle. Pahvia on saanut repiä ja natustaa, niin toistaiseksi huonekalutkin ovat olleet turvassa. Ruokahalu on edelleen hyvä ja osaa syödä "ruoka-viltin" päällä kuten muutkin koirat. Sateinen kylmä ilma on ikävää, kuten kuuluukin olla, ja silloin halutaan takaisin sisälle. Portaat sujuvat ylöspäin sujuvasti, alas ei vielä uskalla laskeutua. Hissin oven väliin olisi kiva tunkea nokka ja jaloissa pitää pyöriä ja piipata kun kotiovea avataan tai suljetaan. Tyypillistä pentutouhua.

Istuminen on jo helppoa ja sitä Marvel tarjoaa omakätisesti kun namia ja ruokaa jaetaan, tai laitetaan hihnoja. Nyt ollaankin siirrytty seisomis-harjoituksiin ja harvakseltaan kokeillaan maahanmenoa niin ikään. Paikalla oloa olisi pitänyt harjoitella jo aika päivää sitten, mutta ehkä me ehditään vielä mukaan. Säätiedotus luvanut mukavasti sadetta perjantaihin saakka, niin mikäs tässä harjoitellessa.

Marskin (uusi, hieno lempinimi) elävät omaa elämäänsä. Niillä on jumppapäiviä ja lepopäiviä, löysiä päiviä ja vilkkaita päiviä. Vuorotellen toinen pystyssä ja sitten on lurpallaan. Ruusuja en sentään ole vielä bongannut. En silti ole kamalan huolissani, bilettäkööt kuulottimet rauhassa. Niitä voi vähän hieroskella. Tässä menee vielä muutama viikko, ennen kuin maitohampaatkin alkavat tippua. Tämän viikon perjantaina isketään pennun niskaan 12-viikkoisrokote. Hui! Merlin saa myös reseptin Advocate-nimiseen lääkkeeseen, joka toivottavasti tehoaisi demodikoosiin. Läikät ovat tuntuneet lakanneet kasvamasta, mutta vielä kun iho eheytyisi sen verta, että karva alkaisi kasvamaan takaisin... mutta toivottavasti voi hiljalleen henkäistä helpotuksesta.

 Isot manssit kävivät viime torstaina Hyvinkäällä radalla. Olin skeptinen, juoksisiko Merlin suuntaan tai toiseen, koska ennen se on vierastanut sähköjänistä, vaikka vietti on selvästi ollut siellä taustalla nykimässä manssia eteenpäin. Nyt, koko talvi taukoiltuna vieheestä ja kevät myös, oli selvästi tehnyt tehtävänsä. Merlin nyki Miran käsistä melkein karkuun heti radalle päästyään Papu mukanaan, ja oli selvästi täpinöissään. Malttoi tuskin pysyä nahoissaan kun viehe lähti liikkeille ja koirakin otti räjähtävän lähdön. Kiihdytyssuoralla pidätin henkeäni, kun hetken näytti siltä, että tämä ajo oli nyt tässä... sitten Papu lähti kaarteelle ja Mer meni perässä hippulat vinkuen, ja ohikin vielä. Kilpavimma iski päälle ja saalisvietti hoiti loput. Parin sadan metrin tienoilla alkoi himmailu ja Papu meni ohitse, vaan eikö Merlin päättänyt voittaa ja kiritti loppuun parilla koiran mitalla. Mutta todella hieno juoksu molemmilta kaiken kaikkiaan! Olin loppupäivän pilvilinnoissa. Varmasti uskalletaan radalle taas uudelleen.

Huomenna on viimeinen työpäivä päiväkoti Saanassa ja sitten kesä on kysymysmerkkejä täynnä. Toiveet kesätöistä näyttää aika haikealta, mutta katsoo nyt.

Talviturkki ja titteli

Meidän talossa asustaa uuni tuore Suomen Muotovalio nimeltä Merlin. Viikonloppuna Riihimäen ryhmänäyttelystä tuli bongattua se viimeinen, kaivattu serti ja tässä sitä nyt patsastellaan. Olen mina ylpeä pienestä mustastani, jota vaikuttaa inhottavat kaljut läikät valtaavan. Onneksi huomenna menossa eläinlääkärille, josta toivotaan pikaista apua, sillä sertinmetsästys ei välttämättä lopu - Viron Voittajasta jos irtoaisi ruusukkeita, voisi toisen "kotimaan" titteli olla plakkarissa... vaikka eihän me mitään sellaista edes tohdita unelmoida ja ollaan tyytyväisiä jälleen yhteen hyvin onnistuneeseen näyttelypäivään.

Sellainen meillä oli Riihimäellä. Kolme manssia oltiin ilmoitettu, Merlin ja toinen avoimen luokan uros Roope, sekä Papu. Joensuussa oli menossa samaan aikaan näytelmät, samoin Oulussa ja Raumallakin oli ollut mansseja. Todellinen näyttelyviikonloppu siis kaikenkaikkiaan. Aamusta alkaen oli hyvin lämmintä ja urheilukenttä oikein imi aurinkoenergiaa. Jopa lämmönetsijä-Merlin läähätti kuumuudesta. Kehä kesti kaikenkaikkiaan parikyta minuuttia osaltamme ja oli selvää, että tuomari piti meistä kovin. Merliniä hän rapsutteli iloisesti ja palkitsi meidät ROPiksi paremmista liikkeistä. Ajatella, liikkeistä! Merlinin takaliikkeet ovat olleet melkoinen kompastuskivi koko alkaneen vuoden, mutta nyt hän päätti esiintyä komeasti koko päivän. Pitkä ja vaivaton ravi ylsi ryhmäkehässä meidät kuudennelle "sijalle". Se oli Merlinin päivä. Myös Papu sai neljännen sertinsä ja oli luonnollisesti vastakkaisen sukupuolen paras.


Hyvät liikkeet eivät ilmestyneet ihan tyhjästä. Hieman manssien mieltä pahoittaen käytimme ne kahlaamassa lammenrantaa Pitkin yksi päivä ja samalla kasteltiin pentukin. Löysimme myös "oman paikan" Vantaan perukoilta ja koirat ovat käyneet juoksemassa siellä niityillä ja mäkiä pitkin muutaman kerran. Marvel tuppaa haluamaan sinne minne isotkin ja sitä on joutunut sydän kurkussa nostelemaan pois kivikoista ja ojista. Pieni ei millään malttaisi odottaa kasvamistaan, se leikkii Merlinin kanssa vähintään yhtä rajuja leikkejä kuin kuka tahansa manchesterinterrieri. Merlin vaikuttaa todella hyväksyneen uuden pikkuveljensä ja vaikka otteet vaikuttavat välillä rajuilta, hammastelu tapahtuu hellästi ja pentu saa repiä korviakin tuon tuosta. Tyytyväisempi en voisi olla.

 Pentutreffeilläkin ollaan käyty, katsastamassa shetlanninlammaskoiria, mäyräkoiria, suomenlapinkoiria ja corginpentua. Hieman pienen pientä terriä ujostutti isojen seassa, mutta Leevi-sheltista vaikutti olevan kivaksi kaveriksi. Luvattiinkin treffata tämän kanssa uudemman kerran, kun omistaja työskentelee avian kulmilla. Tänään (maanantaina) pitäisi treffata kiinanharjakoiraa ja corgia, kuka ties jos saisi houkuteltua Jennan bulligansterin kanssa ulos maailmaan myös. Kuvissa Loki näyttää jo avian Isolta Pojalta, johan sekin jo yli kolmekuinen... niin se aika vain rientää...

Seuraavaksi minä olen tuomaroimassa pieniä pentuja Vantaan Jumbon parkkiksella järjestetyssä mätsärissä, sinne siis kaikki! Tallinna-viikonloppu lähestyy, samoin RotuRace ja niin ikään AgiRotuun olen Merlinin ja minut järkännyt. Pian alkaa Luhtilaukkaajien maastotreenit meidän osalta ja kesäkuussa taas on Kotkan Ruusu -näyttely. Viron Voittajaan mennäänkin valioluokassa, hih. Hih.


Nukkumassa jo pitäisi olla, että aamulla jaksaa kiikuttaa koirat ulos ja Merlinin näytille Tassuun. Toivon totisesti, että kyseessä olisi vain jokin ohimenevä ihotulehdus, sikaripunkki tms. Allergia tai kilpirauhasen vajaatoiminta tietää jalostushaaveille loppua sen sileän tien. Raapenäytteen ja verinäytteen toivon näin alkuun, toivottavasti niistä selviää ihomuutoksen syy ja saadaan helpotusta, ja mielenrauhaa.

Näyttelyviikot, pentu ja sikaripunkki

Taas on ollut taukoa ja taas on kauheasti tapahtunut kaikenlaista. Aloitetaan ensimmäisestä kuumasta perunasta, nimittäin alkaneesta näyttelykesästä kaksi viikkoa sitten Lahden Kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jossa kävimme Markku Kipinän luota hakemassa kummallekin manssille näiden ihka-ensimmäiset H:t. Olihan se kolaus omaan egoon, koska tietenkin oma koira on kaikista paras ja kaunein, enkä uskonut olevan sen "vain" Hyvän arvoinen. Se on toiseksi viimeinen hyväksytty arvostelusija. Keltainen nauha saatiin käteen. Keltainen.

Inhoan keltaista.

Mutta sitten aloin miettimään mitä herra Kipinä oli arvostelussa ja sen jälkeen minulle sanonut. Vika ei ollut pelkästään koirassa - tai vika ja vika, Merlin ei voi luustoaan tai rakennettaan enää miksikään muuttaa, heikot takakulmat eivät muutu hyviksi vaikka kuinka sitä toivoisi. Mer on melko neliömäinen koira, mutta olkoot. Sillä on hyvät, että huonot puolensa. Ja hyviä puolia Kipinä myös kehui. Pää oli jälleen upea ja jumalainen, mutta päällä ei kävellä. Merlin on oppinut ravaamaan, mutta pelkästään se ei riitä. Sillä on lyhyt taka-askel ja jos koiran katse herpaantuu minuun hetkeksikään, alkaa se vispaamaan jalkojaan. Niin kävi Lahdessa ja liiketuomarina Kipinä oli uskollinen kriteereilleen ja pysyi niissä. Jos Merlinin takapää joskus vahvistuu ja sen askel pitenee ja tasaantuu, ehkä sitten uusi yritys. Koska muutenhan kyseinen tuomari oli oikein miellyttävä ja karismaattinen tapaus.

Eí kovin mieltä ylentävästi aloitettu näyttelyvuosi. Tschokkiselta EH ja Kipinältä H, mutta Australiasta tuli lämmin tuulahdus herra Seymourin mukana. Häneltä riitti hymyä ja kehuja ja sileät ERIt kaunispäisille, ja hyvänkokoisille mansseilleimme. Videoimme osuutemme kehässä ja huomasin miten korkealla kannan Merlinin näyttelyhihnaa. Koira vispaa edestä pakostakin. Aion puuttua siihen ylihuomisessa koitoksessa Royal Canin Showssa, jotta Merlin saa mahdollisuuden kävellä tasaisemmin.

Mitään varsinaisia odotuksia ei kumminkaan ole. Ei haittaa vaikka tulisi lisää keltaista, koska olen onnellisessa asemassa uuden koiranpennun omistajana. Pikkuinen Marvel tuli kotiin viikko sitten ja pentu on aivan ihana pieni riiviö. Se pureksii kaikkea ja syö kaikkea ja pissaa kaikkialle, mutta on silti niin ihana. Se on pieni ja pehmoinen ja lämmin, ja naukuu haukotellessaan. Marvel rakastaa varpaita, mattoja, ihmisiä ja lampaantaljaa. Se syö kaiken ruuan mitä kuppiin tulee, oli se sitten jauhelihaa, kanaa, kananmunaa, maksaa, piimää, jugurttia, sinkkitabletteja tai juustoa. Kuivatettu ruisleipä on herkkua myös. Osaa nimensä ja oppimassa kovaa vauhtia istumaan. Paikalla oloa ja maahan menoa ja seisomista aloitellaan myös oppimaan.

Nyt on siis näyttelyitä ja pentuarkea. Näyttelyintoa latistaa hieman Merlinille ilmestyneet kaljut läikät. Mer tappeli yhden kissani kanssa reilu kuukausi sitten ja sai arvet vasempaan reiteensa ja oikealle puolelle poskeaan. Haavat parantuivat, mutta jokin aika sitten karvat alkoivat putoilemaan ihan urakalla. Jonkinlainen trauma haavoista oli jäänyt, ihoon ilmestyi mustapäitä ja se hilseili. Koska karvaa tippuu edelleen, alan tuilla tulokseen, että stressin ja haavojen yhdistelmästä on aiheutunut paikallinen demodikoosi eli sikaripunkki on päässyt lisääntymään iholla. Kokeilemme alkuun Allerdem Spot On -nimistä ihoa kosteuttavaa ja eheyttävää liousta kuukauden ajan ja jos se ei ala sinkin ja B-vitamiinin kanssa tehoamaan, on lompakon nöyrejä höllennettävä ja mentävä eläinlääkäriin ostamaan kallis, kallis lääke sikaripunkkiin. Vaiva ei ole onneksi tarttuva, mutta tuskin ainakaan lisää mahdollisuuksia näyttelyssä. Kuun lopussa olemme lähdössä Tallinaan näyttelyihin, toivottavasti alkaisi edes siihen mennessä näyttämään paremmalta, sillä elokuussa odottavat Terri-Eri ja Maailmanvoittaja.

Ne tärkeät kriteerit

Aina asetetaan itselleen tavoite ja luodaan sinne päästäkseen tiettyjä kriteereitä. Missä pitää onnistua ja miten se saadaan onnistumaan, jotta niistä voi pitää kiinni, että tavoite on taas askelta lähempänä ja entistä todellisempaa. Kun kriteereistä ei pidä kiinni, voisi yhtä hyvin olla ilman niitä. Antaa kaiken mennä pilinpalin murusiksi ja levitä kuten Jokisen eväät, eikä välittää seuraamuksista.


Pääsiäiskisat Liedossa. Ei hyvää päivää, mitä minä oikein taas ajattelin? Olo oli vähän liiankin rento ja itsevarma, hyvin ne kisat mennöö, kun ovat menneet ennenkin! Eihän me nyt mitään HYLlyjä saada! Ensimmäinen ratakin oli todella mukava profiililtaan ja vaikutti helpolta. Kiva ykkösluokan rata. Jenna ja Luna starttasivat medeistä ensimmäisenä ja heillä meni todella kivasti, viimeisillä esteillä Luna meni hypyn väärään suuntaan, mutta muuten upeaa liikkumista niin koiralta kuin ohjaajaltakin! Olimme iloisia, hihkuimme ja tanssahdimme, ja harmittelimme pienen pientä virhettä. No, meidän vuoro. Ei, ei ja ei. Annoin manssin varastaa lähdössä, eikä siitä tietysti mitään hyvää seurannut. Hätiköin kepit, joista ponnahti kympin verran virheitä ja sitten saatiin hylky väärin päin hypätystä aidasta. B-rata ei mennyt yhtään sen paremmin, Merlin syöksyi kaukaa väärään päähän putkea eikä kepit nytkään sujuneet hyvin. Hyppyradalla saimme vitosen kiellosta, mutta ylsimme sillä 2.sijalle asti, ihme ja kyllä. D-radalla olimme jo kummatkin väsyneitä ja ohjasin koiran itse väärään paikkaan. Mustetta ei kisakirjaan siis tällä kertaa. Hylyt eivät olisi sinänsä edes harmittaneet, jos olisin ohjannut paremmin, hätiköimättä. Annoin kaksi kertaa Merlinin hyppää pois puomilta kontaktille osumatta. Huoh. Noita virheitä saa nyt korjailla monta kertaa treeneissä...

Muuten oli kiva nähdä monta manssia paikanpäällä, medeissä starttasi Merlinin lisäksi kaksi muuta manssia ja mineissä yksi. Merlinin siskopuoli Jinx pääsi kakkosluokkaan nollavoitolla, onneksi olkoon!

No, kohti uusia haasteita! Seuraavia virallisia kisoja en ole nyt suunnitellut, taidamme pitää pienen kisatauon, jotta saamme puomin alastulon hiottua ja keppejä, keppejä, lähes kyllästymiseen asti keppejä... ne kuulemma tulevat sitten aikanaan, kun niitä tarpeeksi paukuttaa ja kannustaa koiraa nopeuteen. Toivottavasti! Treeneissä on tehty muutamia kaukaa lähetyksiä ja takaaleikkauksia, mutta kun saataisiin edes rytmi ja vauhti kohdilleen. Viime sunnuntain treeneissä lähinnä höntsäilimme ja harjoittelimme paikalla oloa. Muutaman kerran teimme kontaktitkin ja Merlin pysähtyi niille aivan oma ehtoisesti. Joten itse teen jotain kisoissa erilailla kuin treeneissä, mistä manssi tulkitsee, ettei kontaktille ole tarpeellista osua. Asiaan täytyy paneutua tulevissa treeneissä.

Vieheenvetäjää ollaan edelleen metsästetty, mutta tuloksetta. Jos nyt edes joskus kesän aikana...

Tahdon onnitella Jennaa aivan ihanasta pienestä pällistä, Loki on upea valkoinen terrieri! Merlin vierastaa vauvaa aivan älyttömästi, ärisee, murisee ja komentaa ja rientää karkuun kenen tahansa syliin, kun toinen haluaisi vain leikkiä. "Vanha" herra saa luvan tottua maidontuoksuisiin vaippapöksyihin, sillä lähtölaskenta on alkanut meidänkin perheenlisäykseen... Seitsemän päivää!