perjantai 9. toukokuuta 2014

Näyttelyviikot, pentu ja sikaripunkki

Taas on ollut taukoa ja taas on kauheasti tapahtunut kaikenlaista. Aloitetaan ensimmäisestä kuumasta perunasta, nimittäin alkaneesta näyttelykesästä kaksi viikkoa sitten Lahden Kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jossa kävimme Markku Kipinän luota hakemassa kummallekin manssille näiden ihka-ensimmäiset H:t. Olihan se kolaus omaan egoon, koska tietenkin oma koira on kaikista paras ja kaunein, enkä uskonut olevan sen "vain" Hyvän arvoinen. Se on toiseksi viimeinen hyväksytty arvostelusija. Keltainen nauha saatiin käteen. Keltainen.

Inhoan keltaista.

Mutta sitten aloin miettimään mitä herra Kipinä oli arvostelussa ja sen jälkeen minulle sanonut. Vika ei ollut pelkästään koirassa - tai vika ja vika, Merlin ei voi luustoaan tai rakennettaan enää miksikään muuttaa, heikot takakulmat eivät muutu hyviksi vaikka kuinka sitä toivoisi. Mer on melko neliömäinen koira, mutta olkoot. Sillä on hyvät, että huonot puolensa. Ja hyviä puolia Kipinä myös kehui. Pää oli jälleen upea ja jumalainen, mutta päällä ei kävellä. Merlin on oppinut ravaamaan, mutta pelkästään se ei riitä. Sillä on lyhyt taka-askel ja jos koiran katse herpaantuu minuun hetkeksikään, alkaa se vispaamaan jalkojaan. Niin kävi Lahdessa ja liiketuomarina Kipinä oli uskollinen kriteereilleen ja pysyi niissä. Jos Merlinin takapää joskus vahvistuu ja sen askel pitenee ja tasaantuu, ehkä sitten uusi yritys. Koska muutenhan kyseinen tuomari oli oikein miellyttävä ja karismaattinen tapaus.

Eí kovin mieltä ylentävästi aloitettu näyttelyvuosi. Tschokkiselta EH ja Kipinältä H, mutta Australiasta tuli lämmin tuulahdus herra Seymourin mukana. Häneltä riitti hymyä ja kehuja ja sileät ERIt kaunispäisille, ja hyvänkokoisille mansseilleimme. Videoimme osuutemme kehässä ja huomasin miten korkealla kannan Merlinin näyttelyhihnaa. Koira vispaa edestä pakostakin. Aion puuttua siihen ylihuomisessa koitoksessa Royal Canin Showssa, jotta Merlin saa mahdollisuuden kävellä tasaisemmin.

Mitään varsinaisia odotuksia ei kumminkaan ole. Ei haittaa vaikka tulisi lisää keltaista, koska olen onnellisessa asemassa uuden koiranpennun omistajana. Pikkuinen Marvel tuli kotiin viikko sitten ja pentu on aivan ihana pieni riiviö. Se pureksii kaikkea ja syö kaikkea ja pissaa kaikkialle, mutta on silti niin ihana. Se on pieni ja pehmoinen ja lämmin, ja naukuu haukotellessaan. Marvel rakastaa varpaita, mattoja, ihmisiä ja lampaantaljaa. Se syö kaiken ruuan mitä kuppiin tulee, oli se sitten jauhelihaa, kanaa, kananmunaa, maksaa, piimää, jugurttia, sinkkitabletteja tai juustoa. Kuivatettu ruisleipä on herkkua myös. Osaa nimensä ja oppimassa kovaa vauhtia istumaan. Paikalla oloa ja maahan menoa ja seisomista aloitellaan myös oppimaan.

Nyt on siis näyttelyitä ja pentuarkea. Näyttelyintoa latistaa hieman Merlinille ilmestyneet kaljut läikät. Mer tappeli yhden kissani kanssa reilu kuukausi sitten ja sai arvet vasempaan reiteensa ja oikealle puolelle poskeaan. Haavat parantuivat, mutta jokin aika sitten karvat alkoivat putoilemaan ihan urakalla. Jonkinlainen trauma haavoista oli jäänyt, ihoon ilmestyi mustapäitä ja se hilseili. Koska karvaa tippuu edelleen, alan tuilla tulokseen, että stressin ja haavojen yhdistelmästä on aiheutunut paikallinen demodikoosi eli sikaripunkki on päässyt lisääntymään iholla. Kokeilemme alkuun Allerdem Spot On -nimistä ihoa kosteuttavaa ja eheyttävää liousta kuukauden ajan ja jos se ei ala sinkin ja B-vitamiinin kanssa tehoamaan, on lompakon nöyrejä höllennettävä ja mentävä eläinlääkäriin ostamaan kallis, kallis lääke sikaripunkkiin. Vaiva ei ole onneksi tarttuva, mutta tuskin ainakaan lisää mahdollisuuksia näyttelyssä. Kuun lopussa olemme lähdössä Tallinaan näyttelyihin, toivottavasti alkaisi edes siihen mennessä näyttämään paremmalta, sillä elokuussa odottavat Terri-Eri ja Maailmanvoittaja.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti