Täällä tuoksuu kevät

Pieni tauko ollut blogin kirjoittamisesta. Aina on pitänyt aloittaa, mutta töissä on ollut kiireistä ja melkein stressaavaakin, vaikka lähden sinne hyvällä asenteella ja pidän hymyn huulilla koko päivän. Niinpä iltapäivisin on ollut aivan puhki ja hartiasärky ei yhtään anna lisää energiaa. Silti takaraivossa kuiskii pieni ääni, että iloitse.

Talvi on ollut tänän vuonna todella outo. Pakkaset ja lumi tulivat vasta tammikuussa ja pieniäkin hankia saatiin odottaa pari viikkoa. Kun korvia nipistelevä pakkasukko oli juuri päässyt paikalle, lauha ilma tuli

ja potki sen tiehensä. Jep, ilma meni plussan puolelle, lumi alkoi sulaa ja aurinko meni piiloon pilvimassan taakse. Vettä sateli muutaman päivän ja harmaat sävyt valloittivat maiseman uudestaan. En tykkää, en tykkää, en niin yhtään tykkää. Minä toimin valolla, auringolla ja lämmöllä! Sumuinen, kostea ja liukas sää ei ollut ollenkaan mieleeni eikä kameraakaan ole tullut liiaksi ulkoilutettua. Viikko takaperin käytiin manssien kanssa Petikon pellolla, kun Papu alkoi olla parantumaan tonsillojen tulehduksesta ja ollut ollut arkiviikon hihnassa koko ajan ja kaipasi pientä juoksua. Vielä oli neidistä hieman puhti poissa, oltiin pellolla vajaa puoli tuntia, kun päätettiin lähteä takaisin. Aurinko yritti silloin vielä vähän pilkistää ohuen pilviverkoston takaa ja metsänreuna kaikui lintujen viserrystä. Puro oli päässyt jään kahleista ja solisi ruskeana ojassa ja pajunkissat ne vaan jaksoivat puskea esiin. Alkoi tulla epäilys, että oikeaa talvea emme saisi enää ollenkaan.

Mutta jotain juhlimisen aihetta tässä kuran ja jään keskelläkin on. Nimittäin vanha kunnon Aku täytti keskiviikkona vuosia ja juhlimme sen 14 -vuotis synttäreitä aamusta iltaan (työn välissä).

Aamulla vein koko köörin kallion päälle juoksemaan - otettiin ensin Akusta hienoja potrettikuvia, mutta äkkiä Pappa sai hirveät hepulit ja rupesi juoksentelemaan edes takaisin, kävipä jopa härnäämässä valopylväässä kiinni olevia mansseja, että nämä alkoivat räkyttämään vapautta itselleenkin. No, olkoot, kaikki irti kallion päälle ja siinähän sitten riehuivat niin, että metakka kävi. Pappakin riekkui kuin pieni pentu konsanaan Papu kaulassaan roikkuen. Kunhan olivat reilun parinkymmenen minuutin ajan hepuloineet, suunnattiin takaisin, että pääsin lähtemään töihin. Illemmalla tehtiin vanhalle miehelle erittäin härskin näköinen nakkikakku, mutta hyvin se kelpasille kaikille kolmelle koiralle. Nami nami maiskis ja röyhtöys!


Torstaina käytiin Merlinin kanssa agitreeneissä. Oli vaikea rata, mutta se onnistui meiltä pätkissä ohjaajan
mukaan erittäin hyvin! Tuija Hyvättisen jäljiltä oli jäänyt jotain selvästi mieleekin, sillä pyrin pitämään kädet alhaalla ja liikkumaan sulavasti, joustavasti ja ennakoivasti. Niinpä käännökset onnistuivat kuten pitikin ja saimme vähän kehujakin. Takaakiertoja tulee edelleen harjoitella ahkerasti, samoin keppejä ja keinua. Huomenna meillä on seuraavat agikisat, Porvoossa tällä kertaa, joten toivossa on hyvä elää, että hyväfiilis ja joustavat polvet kestävät sinne asti!

 Tänään yritimme taas päästä vieheelle, mutta Svenkka ei ollut ilmestynyt Paloheinäänkään. Liekö syynä päivän aikana ilmestynyt pikkupakkanen, joka on tehnyt teistä ja loskasta kovaa, jäistä ja liukasta. Niinpä sitten päästin vain koirat irti flekseistä ja annoin niiden riekkua omaan tahtiinsa. Poimivat parin klapit matkalla ja hippastelivat kahdestaan niiden kanssa. Kiva vajaa tunnin aamulenkki mäkisissä maisemissa. Ajattelin vielä kauppaan tänään ehtiä, vaan saa nähdä onko tänään vain sohvallarötköttämispäivä.